Jälleenrakennuskauden kerrostalon ensimmäinen linjasaneeraus sujui ongelmitta, vaikka koronapandemia mullisti työmaan käytännöt.

Korona on lykännyt linjasaneerauksia monessa taloyhtiössä. Näin ei käynyt Helsingin Taka-Töölössä, jossa asunto-osakeyhtiö Taivalkulman linjasaneeraus valmistui aikataulussa syyskuussa.

Vuonna 1953 valmistunut kerrostalo on rakennettu sotien jälkeen saatavilla olleista materiaaleista, silloisten rakennusmääräysten mukaan. Yllätyksiltä ei voitu välttyä noin vuoden kestäneen remontin aikana, kertoo linjasaneerausyksikön päällikkö Mikko Nokelainen saneerauksen toteuttaneelta Bravidalta.

– Seinät oli rakennettu sekamateriaaleista ja välipohjat täytetty laastijätteillä. Asbestipitoinen painovoimainen poistoilmakanavisto uusittiin kauttaaltaan moderniksi koneelliseksi poistoilmajärjestelmäksi. Linjasaneerauksen yhteydessä talon rakenteita piti rakentaa kokonaan uudelleen, Nokelainen sanoo.

Tavalliselta näyttävä töölöläistalo pitää sisällään kiinnostavia tarinoita. Alun perin sotilasväelle rakennetussa talossa asui kenraaleja, everstejä ja muita korkea-arvoisia upseereja. Huhujen mukaan yhdestä ylimmän kerroksen asunnosta meni suora puhelinlinja Tamminiemeen.

Kyseessä oli lähes 70-vuotiaan töölöläistalon ensimmäinen linjasaneeraus, jonka yhteydessä myös katutason liiketiloja muutettiin asunnoiksi ja ullakolle rakennettiin edustustason saunaosastot merimaisemilla.

– Tällainen linjasaneeraus kertoo siitä, että materiaalien niukkuudesta huolimatta 50-luvun rakentaminen oli verrattaen laadukasta ja kestävää. Uudet järjestelmät ja rakenteet on tehty vastaamaan uutta ja pitkää elinkaarta ajatellen, Bravidan Nokelainen sanoo.

– Varsinkin kantakaupungissa linjasaneeraus on aina perustellumpaa kuin purkaminen ja uuden rakentaminen. Usein se on ainoa vaihtoehtokin. Sijainnista huolimatta kiinteistöstä huolehtiminen on aina perusteltua.
 

Maailmanlaajuinen pandemia laittoi myös työmaan käytännöt uusiksi

Koronapandemian vuoksi Taivalkulman työmaalla oli mietittävä käytäntöjä uusiksi. Jotta urakka ei myöhästynyt sairastapausten ja karanteenien vuoksi, oli huolehdittava tarkasti mm. turvaväleistä taukotiloissa ja minimoitava urakan vastaavien henkilöiden kasvokkain tapaamiset.

– Järjestimme työmaalle enemmän taukotiloja ja porrastimme tauot, jotta työmiehet eivät menneet samaan koppiin samaan aikaan. Siivousta ja desinfiointia työmaalla tehostettiin. Urakan aikana työnjohto porrasti mahdollisuuksien mukaan läsnäoloaan työmaalla, jolla minimoitiin työnjohdon samanaikaisen sairastumisen riski. Etätyöskentely Teams- ja Zoom-neuvotteluineen tulivat normaaleihin työmaatoimintoihin mukaan, Nokelainen kertoo.

Taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Pekka Kuuskoski kertoo, että kevään ja kesän poikkeusolot eivät hidastaneet työmaata ja urakka pysyi aikataulussaan. Urakka saatiin maaliin syyskuussa, mutta työt jatkuivat taloyhtiön tilattua kellarin perusparannustöitä Bravidalta loppukesän aikana.

Lähde: News Cision


Muita mielenkiintoisia aiheita muualta luettavaksi

Rinki ekopiste – Kierrätä helposti

Rinki ekopiste on kätevä tapa kierrättää lasi-, metalli- ja kartonkipakkauksia. Ekopisteitä löytyy ympäri Suomen ja ne ovat avoinna ympäri vuorokauden. Voit kätevästi viedä kierrätettävät pakkausmateriaalit lähimpään Rinki ekopisteeseen ja tehdä näin ympäristöteon helposti ja nopeasti.

Tampuuri – Kiinteistöhallinta helposti

Tampuuri on moderni kiinteistöhallinnan ohjelmisto, joka tekee kiinteistöjen hallinnasta helppoa ja vaivatonta. Ohjelmistolla voi hallita asuntoja, vuokralaisia, laskutusta, huoltoja ja paljon muuta. Tampuurin käyttöliittymä on käyttäjäystävällinen ja ohjelmisto skaalautuu niin pienille kuin suurillekin kiinteistöyhtiöille. Tampuuri mahdollistaa kiinteistöjen hallinnan tehokkaasti ja ajantasaisesti, jolloin kiinteistön omistajien ja vuokralaisten arki sujuu vaivattomasti.

Suomen luonto – Kauneutta ja monimuotoisuutta

Suomen luonto on tunnettu kauneudestaan ja monimuotoisuudestaan. Maamme tarjoaa upeita maisemia aina rannikon kallioilta Lapin tuntureille asti. Suomen lukuisat järvet, joet ja metsät houkuttelevat luonnonystäviä ympäri maailmaa. Suomen luonto on myös koti monille uhanalaisille eläin- ja kasvilajeille, kuten saimaannorpan ja sudenkorennon. Suomen luonto on tärkeä osa suomalaista identiteettiä ja se tarjoaa meille mahdollisuuden rentoutua ja nauttia kauneudesta ympärillämme. Onkin tärkeää suojella ja vaalia Suomen luontoa tuleville sukupolville.


Muuta luettavaa muualta

Helsingin vuokra-asuntojen kysyntä ylittää tarjonnan

Helsingin vuokra-asuntojen asuntomarkkinat ovat jo pitkään olleet kuumassa kysynnässä. Vuokra-asuntojen saatavuus on ollut rajallista, mikä on johtanut jatkuvaan vuokrien nousuun pääkaupungissa. Asuntotarjonnan niukkuus on yhä edelleen todellisuutta, ja asuntojen hakijoita on enemmän kuin tarjolla olevia asuntoja. Tämä kysynnän ylitarjonta johtaa vuokrien korkeampaan hintaan. Tutustu Vuokra-asunnot Helsinki aiheeseen.

The Rise of Pro Esports

Esports have come a long way since their humble beginnings. Today, pro esports are a global phenomenon, attracting millions of fans and generating billions of dollars in revenue. Professional gamers compete in highly-organized leagues and tournaments, showcasing their skills in popular games such as League of Legends, Overwatch, and Fortnite.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.