Suomessa on jo vuosia keskusteltu ja kirjoiteltu siitä, että naapurimaassa Ruotsissa osataan laittaa omat rahat paremmin kasvamaan ja samalla myös panostetaan ja kehitetään oman maan yrityksiä. Suomalaiset sen sijaan ovat enemmänkin olleet tapetilla lottoamisen ja muun rahapelaamisen kautta, joka ei välttämättä aina ole se paras tapa sijoittaa. Mutta yksi varteenotettava tapa sijoittaa on Estateguru: Enemmän tuottoa sijoituksille. Enemmän avoimuutta ja turvallisuutta. Yli 100 000 sijoittajan yhteisömme ansaitsee hyviä tuottoja sijoittamalla tarkasti valikoituihin, lyhytaikaisiin, kiinteistövakuudellisiin lainoihin Euroopassa – yhteen turvallisimmista omaisuuslajeista. Aloita matka taloudelliseen vapauteen vain 50 eurolla ja ansaitse jopa 12% korkoa rahoillesi vuodessa.
EstateGuru on kansainvälinen palvelu, joka on ollut mukana niin tehdasprojekteissa kuin pienemmissäkin kiinteistöprojekteissa.
EstateGuru kertoo itse näin: Uskomme, että hyvät projektit ansaitsevat tukea, ja tuen on oltava reilua, läpinäkyvää ja molemminpuolisesti hyödyttävää, sekä sijoittajalle että lainanottajalle. Kokenut kiinteistöalan ammattilaisten tiimimme tukee lainanottajia prosessin jokaisessa vaiheessa, varmistaen samalla, että valitsemme ainoastaan parhaat ja turvallisimmat projektit sijoittajillemme.
Sijoittamiselle on monia vaihtoehtoja, korkean riskin kohteita, ja matalamman riskin kohteita. EstateGuru tarjoaa tasaisen riskin vaihtoehdon jo pienille sijoitussummille, vaikka sitten kuukausisijoitttamisen parissa.
Aloita 50 eurolla kuukaudessa
Meissä kaikissa on ripaus kiinteistögurua, joka pystyy tunnistamaan ison projektin ja lupaavan sijoitusmahdollisuuden. Guru tietää, että kiinteistöihin kannattaa sijoittaa, ja hyviä kiinteistösijoitusmahdollisuuksia voi löytyä kaikilta markkinoilta.
Tästä huolimatta suurin osa meistä on joutunut tyytymään haaveiluun: kun pankkitilillä ei makaa miljoonia, ei ole ollut mahdollisuutta sijoittaa kuin omaan taloosi tai asuntoosi. EstateGuru aikoo muuttaa tämän käsityksen. Mielestämme jokaisella pitäisi olla mahdollisuus kehittää sisäistä guruaan riippumatta siitä, mistä olet kotoisin tai kuinka paljon tililläsi on rahaa. Tämä on juuri syy, miksi sijoittamisen voi aloittaa jo 50:llä eurolla.
Valitsimme EstateGurun siksi, että yhtiöllä on joustavuutta ja halukkuutta nähdä mahdollisuuksia projektissamme, toisin kuin monilla perinteisillä rahoittajilla. Muihin luotonantajiin verrattuna EstateGuru oli myös kustannustehokas, mikä on tietysti erittäin tärkeää.
North Nestin toimitusjohtaja Lauri Kettunen
EstateGuru aloitti toimintansa kohta kymmenen vuotta sitten. Vuonna 2013 Tallinnassa kiinteistö- ja fintech-asiantuntijoista koostuva porukka sai idean: mitä jos he voisivat murtaa esteet, jotka olivat siihen asti pitäneet vakuudellisiin kiinteistölainoihin sijoittamisen ainoastaan varakkaiden ja hyvin verkostuneiden yksinoikeutena? Ja mitä jos samalla voisi auttaa kiinteistökehitysyrittäjiä, -rakennuttajia ja -visionäärejä, jotka olivat siihen asti kamppailleet pankkien ja suurten rahoituslaitosten kankeiden ratkaisujen kanssa? EstateGurun tarina alkoi.
Kiinteistövakuudellinen laina: mikä se on?
EstateGurulla on jo hyvä trackrecord, ja vaikka markkinat olisivat kunnon myrskyissä, niin EstateGurun sijoittajat ovat kohtuullisen hyvässä asemassa. Vaikka lainojen vakuutena olevin kiinteistöjen arvot laskisivat 44% ja 70% salkun lainojen yrityksistä menisi maksukyvyttömäksi, niin sijoittajan tuotto jäisi vielä hiukan plussan puolelle. Lainat siis tasaisivat sijoitussalkun tuottoa jopa aika äärimmäisessä skenaariossa, jossa kiinteistöjen arvot laskisivat merkittävästi ja lainojen ottaneiden yritysten keskuudessa tulisi suuri maksukyvyttömyysaalto.
Mitä jos sinä tarvitset omaan projektiisi lainoitusta? EstateGuru tarjoaa kiinteistövakuudellista yrityslainaa nopeasti ja vaivattomasti – rahoitus ilman tarpeetonta byrokratiaa tai odotusaikoja. Tarjoamme nykyaikaisen ja digitaalisen rahoitusmallin yrityksille, jotka arvostavat helppoutta ja nopeutta. Lainoissamme on joustavat ehdot, sekä räätälöidyt takaisinmaksuaikataulut. Korot alkaen 0,6% kuukaudessa.
Miksi sijoittaisit EstateGurun kautta?
1. Korkea tuotto vakuudellisille lainoille
11.58 % historiallinen tuotto sijoitetulle pääomalle on korkea ja toisin kuin useammat muut lyhytaikaiset lainatuotteet, kaikki lainat ovat kiinteistövakuudellisia.
2. Nopeat tulokset ja hajautus
Sijoittajan ei tarvitse odottaa vuosia tai vuosikymmeniä saadakseen sijoitukselle tuottoja. Sijoittaja voi myös sijoittaa eri maihin, jolla pystyy hajauttamaan portfoliota.
3. Täydellinen hallinta ja läpinäkyvyys
Sijoittaja päättää itse, miten sitoutunut on sijoitussalkun hallinnointiin. Sijoittaja voi hallinnoida käsin kaikkia sijoituksia tai antaa Auto Invest -ominaisuuden huolehtia sijoitusten hallinnoinnista. Sijoittaja näkee jokaisen sijoituksen kaikki yksityiskohdat jokaisessa vaiheessa, riippumatta sijoituksen muodosta.
Kirjaudu jotta voit kommentoida.