Helsingin kaupunki aloittaa huhtikuussa kunnostustyöt Kannelmäen aseman ympäristössä. Kaustisentieltä rakennetaan uusi oikoreitti asemalaiturille jalankulkijoille ja pyöräilijöille. Sitratorille tulee uusi leikkipaikka, ja penkkejä ja pyörätelineitä uusitaan. Aseman ympäristössä uusitaan myös istutuksia. Ennen kunnostustöiden aloittamista alueelta kaadetaan puita.

Puita kaadetaan Kaustisentieltä ja Mikonmäenpolulta uuden kulkureitin ja pyöräparkin rakentamisen vuoksi. Samalla hoitoleikataan Sitratorin puita. Puiden kaadot ja hoitotyöt tehdään ennen lintujen pesimiskauden alkamista maaliskuussa.

Varsinaiset työt alkavat huhtikuun puolivälissä. Kaustisentielle rakennettavan uuden kulkureitin lisäksi kunnostetaan Sitratoria sen viihtyisyyden ja toiminnallisuuden parantamiseksi. Kanneltalon eteen rakennetaan uusi leikkipaikka. Sitratorin penkkejä, pyörätelineitä, istutuksia ja kaiteita uusitaan. Aukiolle tulee myös tulevia tapahtumien mahdollistamiseksi tapahtumasähkö, ja sen valaistus uusitaan.

Urakan yhteydessä tehdään myös Mikonmäenpolulle uusi pyöräparkki. Kaustisentien päässä oleva luiska asemalaiturille uusitaan. Tahtipolulla uusitaan vuorimäntyistutus.

Työt eivät aiheuta muutoksia liikenteeseen, mutta kulkureittejä voidaan joutua ajoittain kaventamaan työalueen rajaamiseksi. Työkoneet voivat aiheuttaa jonkin verran melua alueella.

Urakan on määrä valmistua heinäkuun loppuun mennessä.

Lähde: Helsingin kaupunki
Kuva: Kaupunkiympäristö


LG:n WashTower-pesutorni tulossa Suomeen

LG:n uusi kompakti mutta suurikapasiteettinen pesutorni sopii sekä pieniin tiloihin että isompien talouksien tarpeisiin. LG:n edistyksellinen tekoäly pidentää vaatteiden elinkaarta optimoimalla pesuohjelman pyykin painon sekä kankaiden laadun mukaan. Energiatehokkaat koneet auttavat kotitalouksia säästämään sähkölaskuissaan.

Kilpailuta laina

Kilpailutus onnistuu helposti esimerkiksi Rahalaitoksen avulla. Rahalaitos on Suomen johtava lainojen vertailupalvelu, joka auttaa sinua löytämään parhaan tarjouksen juuri sinun tarpeisiisi. Palvelu on ilmainen ja helppokäyttöinen, ja sen avulla voit vertailla lainoja ja löytää halvimman vaihtoehdon nopeasti ja vaivattomasti.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.