Mökit ovat entistä enemmän kokovuotiseen asumiseen mahdollistavia loma-asuntoja, mutta me kutsumme niitä yhä pitkälti mökeiksi -vaikke ne ovat jo kaikkea muuta.


Suomessa oli Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2017 kaikkiaan 507 200 kesämökkiä, ja mökkivaltaisin kunta oli Kuopio 10 800 mökillä. Seuraavaksi eniten kesämökkejä oli Mikkelissä, Paraisilla, Lohjalla ja Savonlinnassa
Suurimpien mökkikuntien järjestys muuttui, kun Juankoski yhdistyi Kuopioon vuoden 2017 alussa. Samalla Kuopio nousi mökkimäärältään Suomen suurimmaksi kunnaksi. Tilastokeskuksen tiedot kuvaavat kesämökkien määriä uusimman kuntaluokituksen mukaan.
Maakunnista eniten mökkejä vuonna 2017 oli Varsinais-Suomessa, noin 49 700 kesämökkiä.
Kaikkiaan 63 kunnassa oli vuonna 2016 enemmän mökkejä kuin vakinaisesti asuttuja asuntoja. Tällaisia mökkimäärältään suuria kuntia olivat mm. Parainen, Mäntyharju, Kemiönsaari ja Pälkäne
Lohjalla oli 2017 koko maan kunnista neljänneksi eniten kesämökkejä eli 8468 kappaletta. Sijoitus on pysynyt jo vuosia samana.

Kesämökkien keskikoko
48 neliötä

Uudet kesämökit ovat pinta-alaltaan entistä suurempia. 2010–luvulla rakennettujen vapaa-ajan asuinrakennusten keskimääräinen pinta-ala oli 72 neliötä ja mediaani 65 neliötä. Vuosina 2000–2009 rakennettujen kesämökkien keskimääräinen pinta-ala oli 65 neliötä ja mediaani 56 neliötä. Kaikkien kesämökkien keskikoko vuonna 2016 oli 48 neliötä. Keskikokoon lasketaan vapaa-ajan asuinrakennusten tai loma-asumiseen käytettävien rakennusten tiedossa olevat neliöt (noin 17 000 mökin pinta-ala on tuntematon). Suuret mökit ja vapaa-ajan asuinrakennukset kasvattavat keskikokoa jonkin verran, sillä mökkien neliöistä laskettu mediaani on kaikkien mökkien osalta 40 neliötä. Kesämökeistä siis puolet on pinta-alaltaan edelleen 40 neliöisiä tai sitä pienempiä. Suurten, vähintään 60 neliöisten, mökkien osuus kaikista vapaa-ajan asuinrakennuksista vuonna 2016 oli 25 prosenttia. Vuonna 1970 näiden suurten mökkien osuus mökkikannasta oli 15 prosenttia.
Uusien, vuonna 2017 valmistuneiden kesämökkien omistajien keski-ikä oli 54 vuotta, kun taas kaikkien mökinomistajien keski-ikä vuonna 2017 oli 62 vuotta. Alle 40-vuotiaita omistajia oli noin 24 000 eli vain 6 prosenttia kaikista mökinomistajista.

Osta oma mökki?

Jos muuten olet miettinyt oman mökin hankkimista Lohjan alueelta, meillä on kokoajan reilut 100 mökkiä myynnissä(!).

Uutiset ja tarjoukset mökeille

Meidänkin lehti menee kesäaikana reiluun 1000 kesäasuntoon ja tarjoukset taas löytyvät hyvin netistä www.ostalohjalta.fi kanavasta tai samannimisestä Osta Lohjalta kanavasta Facebookista – eli vaikka lehti ei tulisi, kesäasukat löytää ainaki osan alueen tarjouksista myös netistä! Vastaavat ostossivustot hieman pienemmässä versiossa löytyvät myös Kirkkonummelta sekä Vihdistä.
Myös www.ykkoslohja.fi tarjoaa samat artikkeliuutiset kuin lehtiversio + nettisivuilla on saatavilla PDF versio lehdestä kaikkine mainoksineen.
Autoilu-uutisia tarjoillaan www.autotjaliikenne.fi sivustolla ja jos olet kiinnostunut rakentamisen uutisista voit aina lueskella www.stadinraksat.fi sivuston uutisia.

KO

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.