Viime vuosina monet tuholaiset ovat jälleen yleistyneet suomalaiskodeissa. Luteet ja torakat tarttuvat kotiin esimerkiksi ulkomaanmatkalta matkalaukun mukana tai käytettyjen vaatteiden ja huonekalujen välityksellä. Epämiellyttävä riesa ovat myös turkiskuoriaiset, sokeritoukat ja muurahaiset.

Näyttävän näköistä punaseetriä käytetään paljon talojen ulkoverhouksissa.

Ötököistä on hankala päästä eroon. Usein se vaatii hyvää suunnittelua, järeitä myrkkyjä ja monia myrkytyskertoja. Helpointa olisi ehkäistä koko tuholaisongelmaa jo etukäteen oikeilla materiaalivalinnoilla. Luteet, turkiskuoriaiset ja sokeritoukat eivät viihdy huoneessa, jossa on punaseetriä.

– Punaseetrissä on luontaisesti aineita, joista tuholaiset eivät pidä. Myös rotat kavahtavat punaseetriä. Se on luonnonmukainen ja myrkytön keino ehkäistä tuholaisia. Ihmisille punaseetri on turvallinen materiaali, kertoo puuasiantuntija Heikki Leppänen Skandinaviska Träimportista.

Punaseetriä käytetään ulko- ja sisäverhoiluun. Sillä paneloidaan esimerkiksi kattoja, seiniä ja saunoja. Sitä käytetään myös saunakalusteissa ja soittimissa.

– Hyvä keino tuholaisia vastaan on paneloida joka huoneesta esimerkiksi katto tai seinäpintoja punaseetrillä. Punaseetriä voi laittaa myös vaikkapa keittiössä kaapistoihin, seinään ja vaatehuoneeseen. Yhdysvaltain armeija on esimerkiksi torjunut luteita punaseetrin avulla.

Tutkittu materiaali

Punaseetri on yksi maailman tutkituimmista puulajeista. Sitä voi turvallisesti käyttää ruoka-astioiden materiaalina. Punaseetri on kanadalaistutkimuksen* mukaan maailman kestävin havupuulaji, mitä tulee tuholaisiin ja lahottajasieniin. Punaseetrin luontainen lahonkestoluokitus on 2 niille tukin osille, joista tehdään paneeleja. Se on toiseksi kestävin viisiportaisella kansainvälisellä asteikolla (EN 350).

– Punaseetriä voi hyvin käyttää kosteissa tiloissa, esimerkiksi saunapaneloinneissa ja -kalusteissa, Leppänen sanoo.

Näyttävä ulkonäkö

Punaseetri kasvaa Länsi-Kanadassa. Se on väriltään kanelinväristä. Sävy voi vaihdella roosanruskeasta punertavaan ja seassa saattaa olla vaaleampia tai tummempia raitoja.

– Punaseetri tuo ylellisen ilmeen kotiin. Monet ovat ihastuneet punaseetriin juuri ulkonäön perusteella mutta yllättyneet iloisesti, kun päälle tulevat vielä sen muut ominaisuudet kuten kestävyys. Hyvin monissa Amerikan-mantereelle sijoittuvissa ohjelmissa ja elokuvissa talojen ulko- ja sisäverhoukset on tehty punaseetrillä. Sillä on verhoiltu muun muassa Twilight-elokuvien vampyyrien talo ja parvekkeet sekä monet Remppa vai muutto -sisustussarjan kohteiden kodit, Leppänen kertoo.

Apua ilmankosteusongelmiin

Punaseetri on kevyttä ja helposti työstettävää. Se soveltuu hyvin liimaukseen ja pintakäsittelyyn. Materiaalina punaseetri on hyvin stabiili eli sen turpoama ja kutistuma on hyvin pieni.

– Punaseetri sietää hyvin kosteutta. Se varastoi ja luovuttaa kosteutta ympäröivän ilmankosteuden mukaan. Se on hyvä valinta terveellisen huoneilman kannalta, Leppänen opastaa.

Kestävän punaseetrin kenties yleisin käyttökohde on kodin ulkoverhouksissa.
– Esimerkiksi kun kuusipaneelin tulee olla mielellään ulkoverhouksissa vähintään 23 millimetrin paksuista, punaseetripaneelin paksuudeksi riittää 18 millimetriä, joka kertoo puun hyvästä stabiiliudesta.

Estää myös melua

Koska punaseetri on kevyttä, se eristää hyvin lämpöä ja ääntä. Punaseetripanelointia käytetään ehkäisemään meluhaittoja. Akustiikkaominaisuuksiensa takia punaseetrillä on tehty paljon kotiteatteritiloja ja konserttisaleja. Ulkoverhoilussa punaseetri auttaa pitämään rakennuksen kesällä viileämpänä ja talvella lämpimämpänä.

– Punaseetri on yksi monikäyttöisimmistä materiaaleista. Se on myös vastuullinen valinta, sillä puuta kasvatetaan ja tuotetaan kansainvälisen PEFC-sertifikaatin mukaisesti. Se takaa, että tuotantoketju toimii vastuullisesti tulevat sukupolvet huomioiden, Leppänen kertoo.

FAKTA: Punaseetri

  • Punaseetri, Thuja Plicata eli Western Red Cedar kasvaa luontaisesti Länsi-Kanadassa.
  • Puu kasvaa noin 45-60 metriseksi, ja sen läpimitta on jopa 2,5 metriä.
  • Puussa on ihmisille vaarattomia luontaisia ainesosia, jotka ovat myrkyllisiä tuholaisille kuten sokeritoukille, luteille, turkiskuoriaisille ja koiperhosille.
  • Kanadassa kasvanut punaseetri on erittäin lahonkestävää. Sen lahonkestoluokitus on toiseksi paras eli luokkaa 2 (EN 350) viisiportaisella asteikolla. Se on paras kaikista havupuista.
  • Punaseetri eristää hyvin ääntä ja lämpöä. Se on myös materiaalina stabiili eli se ei turpoa tai lohkeile kovinkaan paljon. Se kestää hyvin kosteutta.
  • Sitä voi käyttää myös elintarvikkeiden säilytykseen.
  • Sitä käytetään muun muassa rakennusten ulko- ja sisäverhoilussa, paneloinneissa, aidoissa, veneenrakennuksessa, soittimissa ja laatikoissa.

*Krajina, V.J, K. Klinka and J. Worrall. 1982. Distribution and ecological characteristics of trees and shrubs of British Columbia. Univ. of British Columbia, Faculty of Forestry, Vancouver, BC.

Punaseetripäre käy niin sisä- kuin ulkotilojen verhouksiin. Se on luontaisesti hyvin lahoakestävä materiaali, josta tuholaiset eivät pidä.

Lisätietoja:

Puuasiantuntija Heikki Leppänen, Oy Skandinaviska Träimport Ab, puh. 0400 499 070, heikki.leppanen@traimport.fi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.