Suomen suurimmalla siltatyömaalla elettiin jännittäviä hetkiä, kun Kruunuvuorensillan pylonin eli kannatinpylvään alemman peruslaatan 250 000 kg painoinen raudoitehäkki laskettiin paikoilleen merenpohjaan.

Pyloni perustetaan kalliovaraisena ja alemman peruslaatan pohja on lähes kymmenen metriä merenpinnan alapuolella. Pylonin alempi peruslaatta on kooltaan 18 m x 18 m 4,5 m. Peruslaatan raudoitteena toimii 250 000 kg painoinen raudoitehäkki, joka laskettiin paikoilleen telaristikkonosturilla.

Alemman peruslaatan muottina toimii kallioon louhittu potero, jonne raudoitehäkki nyt laskettiin. Alaslaskua oli avustamassa joukko sukeltajia. Sukeltajat varmistivat, että raudoite laskeutui oikeaan paikkaansa.

Raudoitteen alaslaskun jälkeen peruslaatan valu tehdään vedenalaisena valuna sukeltajien avustamana.

Tämä nostotyössä käytetty telaristikkonosturi, LR 1500, on uusin Suomessa olevista telaristikkonostureista. Nosturin kasaus kesti 3 päivää ja nosturi tuotiin työmaalle 26 rekkalastin kyydillä. Nostotyön kesto oli valmisteluineen noin 12 h.

Kruununvuorensillan rakenteen keskeinen osa ja näkyvin elementti on 135 metrin korkeuteen nouseva pyloni. Pyloni kohoaa metrin korkeammalle kuin Kalasataman korkein tornitalo.

Pyloni toimii Kruunuvuorensillan välitukena ja siihen tukeutuu vinoköysiosuuden teräspalkistot. Vinoköysiä tulee yhteensä 17 paria pylonin molemmin puolin.

Aikaisemmat ongelmat pylonin perustustöissä on selätetty, ja yhä näyttää siltä, että raitiotien matkustajaliikenne voidaan aloittaa tavoiteaikataulun mukaisesti vuonna 2027.

Lähde: Helsingin kaupunki / Kruunusillat
Kuva: Jussi Laamanen / Kruunusillat


Muuta luettavaa muualta

Pasianssi – rentouttava tapa viettää aikaa

Pasianssi on klassinen korttipeli, jota on pelattu jo vuosikymmeniä. Se on yksinpeli, jossa tarkoituksena on järjestää kortit määrätyn säännön mukaisesti. Pasianssi on rentouttava tapa viettää aikaa ja se sopii hyvin esimerkiksi taukoihin tai stressin lievittämiseen. Pasianssia voi pelata monilla eri alustoilla, kuten tietokoneella, puhelimella tai tabletille. Se on myös helppo oppia ja tarjoaa monipuoliset haasteet eri vaikeustasoilla. Pasianssi on edelleen suosittu peli, jota voi pelata missä ja milloin tahansa.

Asuntomarkkinoista on tärkeää ottaa huomioon

Asuntomarkkinat ovat myös tärkeä osa asunnon ostamista ja sijoittamista. Asuntomarkkinoiden kehitys voi vaikuttaa asuntojen hintoihin ja vuokratuottoihin. Asuntomarkkinoiden kehitykseen vaikuttavat monenlaiset tekijät, kuten talouden tilanne, väestön kasvu ja muuttoliike.

Eduskuntavaalit 2023

Eduskuntavaalit 2023 järjestetään sunnuntaina 2. huhtikuuta 2023. Vaaleissa valitaan kansanedustajat eduskuntaan vaalikaudelle 2023–2027. Äänestä omaasi!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.