Terassien yleisiä ongelmia ovat lahoaminen ja homehtuminen. Pahimmillaan hieno terassi voi olla pilalla muutamassa vuodessa. Oikealla materiaalivalinnalla terassi voisi kestää vuosikymmeniä ilman minkäänlaista käsittelyä.
Lahoaminen on biologinen prosessi, jossa lahottajasieni tuhoaa puuta. Puu alkaa lahota, kun ilman suhteellinen kosteus ja lämpötila ovat lahottajasienille otolliset. Myös home turmelee puuta.
– Edullinen lämpötila home- ja lahottajasienten kasvun alkamiseen on 0–15 asteen välillä. Ilman suhteellisen kosteuden pitää olla yli 90 prosenttia, jotta lahottajasieni kasvaa. Homeelle riittää alhaisempikin kosteus, kertoo Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Veikko Möttönen.
Suotuisissa olosuhteissa homesienet alkavat kasvaa jo parin päivän jälkeen, lahottajasienet noin kuukaudessa.
Suomen olot haastavia
Suomen sääolot ovat terasseille haastavat. Ilma on käytännössä kosteaa ympäri vuoden ja mahdollisesti vain hetkittäin kuivaa. Leudot talvet lisäävät lahon rasitusta entisestään, kun lämpötila on monesti plussan puolella.
– Terassikohteissa haastavinta on kun puu kastuu, eikä pääse kuivamaan välillä. Näitä ovat liitoskohdat rakenteissa. Ilmankosteudelle ja lämpötilalle emme voi mitään, mutta voimme valita terassiin sopivan puulajin ja huolehtia rakenteen fiksusta suunnittelusta, kertoo puuasiantuntija Heikki Leppänen Skandinaviska Träimportista.
Kestää jopa 50 vuotta
Erilaiset puulajit kestävät eri tavoin lahoamista. Puiden luontainen lahonkesto on jaettu viiteen luokkaan kansainvälisen EN 350 -luokituksen mukaan. Osa puulajeista kestää luontaisesti hyvin lahoa ilman minkäänlaista käsittelyä tai kemikaaleja.
Esimerkiksi Afrikassa kasvava bilinga ja Aasiassa kasvava bangkirai ovat luontaiselta lahonkestoltaan hyvin kestäviä. Bilingan lahonkesto on paras mahdollinen eli luokkaa 1. Sitä käytetään julkisissa kohteissa muun muassa puistokohteissa. Bangkirain luokitus on 2. Bangkiraita käytetään kotien ja julkisten tilojen terasseilla, ja siitä on saatavana uutuutena myös Savorak-laitureita.
– Riski laholle kasvaa vesien läheisyydessä, mutta terassi on lahon suhteen kovilla aina myös lähellä maan pintaa tai maassa. Kun halutaan kotioloihin pitkäikäinen terassi, materiaaliksi valitaan mielellään bangkirai, koska siitä tehty terassi voi kestää jopa useita vuosikymmeniä, Leppänen sanoo.
Vaikka puulaji vaikuttaa lahonkestoon, moni ei ole edes kuullut lahonkestoluokista.
– Puusta elävänä kansana olemme perehtyneet eri puulajien lahonkestoluokkiin yllättävän heikosti, vaikka oikeilla materiaalivalinnoilla terassi voisi kestää huoltovapaana merkittävästi pidempään jopa ilman minkäänlaisia pintakäsittelyitä tai kemikaaleja, Leppänen kertoo.
Ympäristöystävällinen terassi
Luontaisesti hyvin lahoa kestävä, sertifioidusta lähteestä oleva puulaji, on luonnollinen ja ympäristöystävällinen valinta.
– FSC-sertifikaatin mukaan tuotettua bangkiraita käytetään esimerkiksi Saksassa, joka on tunnettu tarkkana ympäristöystävällisyyden maana, Leppänen sanoo.
Bangkirai on Leppäsen mukaan myös tyylikäs valinta terassille. Se on yleisilmeeltään oksaton, ja se harmaantuu kauniisti muutamassa vuodessa.
– Sisustuksessa harmaa on viime vuosina ollut todella suosittua. Näyttävän ulkonäön lisäksi moni arvostaa bangkiraissa sen helppohoitoisuutta. Sitä ei tarvitse huoltaa muutoin kuin pitämällä terassi puhtaana, eli lakaisemalla roskat ja lehdet pois terassilta.
Mikä lahonkesto?
Puulajit kestävät eri tavoin lahottajasieniä. Osa puulajeista kestää hyvin lahoa ilman minkäänlaista käsittelyä tai kemikaaleja.
Puiden lahonkesto on jaettu viiteen luokkaan kansainvälisen luokituksen (EN 350) mukaan. Luokka 1 on kestävin ja luokka 5 heikoin.
Luontaisesti lahoa kestävät hyvin tai erinomaisesti muun muassa Aasiassa kasvava puulaji bangkirai ja Afrikassa kasvava bilinga.
Bilinga kuuluu luokkaan 1 eli sen lahonkesto on erinomainen. Sitä käytetään esimerkiksi julkisissa kohteissa puistorakentamiseen, ja maailmalla on kohteita, joissa sitä on käytetty myös ratapölkyissä.
Bangkirain lahonkestoluokitus on 2. Siitä rakennetaan paljon terasseja. Bangkiraista rakennetun terassin eliniänodotus on kohteesta riippuen 15–40 vuotta.
Aasiassa kasvavan bangkirain luontainen lahonkesto on maailman kärkeä. Siitä tehty terassi voi kestää vuosikymmeniä ilman minkäänlaisia kemikaaleja tai käsittelyjä. Siitä on saatavana uutuutena myös Savorak-laitureita.
Kirjaudu jotta voit kommentoida.