Kaisantunnelin työmaalla alkavat työvaiheet vaikuttavat matkustajien kulkuun laiturialueella. 14.–28. syyskuuta on muutoksia laitureille 10–13 ja 1–3 kuljettaessa. 28. syyskuuta alkaen kaikki nämä laiturit ovat valmiit, ja niille pääsee kulkemaan normaalisti.
Muutokset johtuvat raidepuskinten siirroista ja raiteiden rakentamisesta. Työt aiheuttavat siten muutoksia myös junien kulkuun eri raiteilla.
Laitureilla kartat sekä opasteet ohjaavat matkustajia. Laiturialueella liikkumiseen on kuitenkin syytä varata ylimääräistä aikaa 14.–28.9.
Muutokset raiteilla ja laitureilla 10–13
- Poikittainen matkustajien reitti raiteiden 12–13 kohdalta puretaan torstaina 14.9., joten laituria 14 pitkin ei enää pääse laitureille 10–12. Laitureilta 10, 11 ja 12 pääsee aseman suuntaan laituria 10 pitkin.
- Junat eivät kulje raiteilla 12 ja 13 yöaikaan (klo 23.30–05.00) maanantaista torstaihin 18.–21.9.
- Laituri 11 avataan matkustajille heti sen valmistuttua. Avaamisen aikataulusta kerrotaan hankkeen kanavissa.
- Junat eivät kulje raiteilla 10 ja 11 klo 23.00–15.00 lauantaista sunnuntaihin 23.–24.9. Samalla poistetaan molemmat poikittaiset matkustajien reitit raiteiden 10–11 kohdalta, joten niitä ei voi enää hyödyntää siirtyessä Elielinaukiolta laiturille 9–10.
Muutokset raiteilla 1–3
- Junat eivät kulje raiteella 3 yöaikaan (klo 0.00–04.00) perjantaina 22.9.
- Junat eivät kulje raiteilla 1–3 klo 22.15–06.20 perjantaista lauantaihin 22.9.–23.9.

Kaikki laiturit ovat valmiit 28. syyskuuta
Puskinsiirtojen ja raiteiden rakentamisen jälkeen raiteilla 1–3 sekä 10–13 järjestetään junien testiajoja yöaikaan 28. syyskuuta asti.
28. syyskuuta alkaen kaikki raiteet ja laiturit ovat täyspitkinä käytössä, ja matkustajat pääsevät kulkemaan normaalisti laiturien päihin asti. Yötöinä voidaan vielä tehdä laitureiden suoja-alueiden kiveyksiä ja asfaltointitöitä.
Kaisantunnelin työt jatkuvat tunnelin molemmissa päissä sekä tunnelissa. Maan alla pyöräparkin ja tunnelin valutyöt ovat jo valmistuneet. Teknisten järjestelmien eli sähkön, valaistuksen ja ilmanvaihdon asennustyöt on aloitettu. Myös pintatyöt kuten maalaus, laatoitus, alakattojen rakentaminen sekä kalustus ovat käynnissä. Tunnelin on määrä valmistua helmikuussa 2024.
Seuraa Kaisantunnelin rakentamista
Kaisantunneli tuo nopean yhteyden aseman ali. Se helpottaa itä–länsisuuntaista pyöräliikennettä huomattavasti, sillä baanalta on suora yhteys tunneliin ja Kaisaniemen puistoon. Myös jalankulkuyhteydet paranevat, ja Kaivokadulla jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden määrä vähenee.
Destia päivittää kanaviinsa ajankohtaistietoa työn etenemisestä.
Lähde: Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Kuva: Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Muuta mielenkiintoista luettavaa
Coca-Cola hyödyntänyt tekoälyä – Coca-Cola 3000 saapuu myös suomeen
Syyskuussa Suomen kauppoihin saapuu ensimmäinen Coca-Cola, jonka maun ja pakkauksen kehittämisessä on hyödynnetty tekoälyä. Rajoitetun ajan myynnissä olevan juoman nimi viittaa makuun vuodelta 3000. Coca-Cola 3000 on kansainvälisesti kahdeksas Creations-juoma ja samalla toinen Suomessa myyntiin tuleva.
Samsung julkisti uuden ViewFinity S9 5K-näyttönsä
Samsung ViewFinity S9 on varusteltu kaikilla graafisen suunnittelun ja valokuvauksen kaltaisilla aloilla tarvittavilla työkaluilla, ja se on myös nimetty CES Innovation Award -palkinnon saajaksi vuonna 2023. ViewFinity S9 tarjoaa 5K (5 120 x 2 880) -resoluutiollaan poikkeuksellisen laadukkaan kuvan ja tekstin tarkkuuden. Sen avulla ammattilaiset voivat työskennellä erittäin korkearesoluutioisen sisällön parissa ilman tarvetta zoomaamiselle.
Viikko Horoskooppi – Tulevan Viikon Tähtisäde
Viikko horoskooppi on astrologinen ennustus tulevalle viikolle. Se perustuu horoskooppimerkkiisi ja planeettojen asentoihin. Horoskooppi tarjoaa vihjeitä rakkaudesta, urasta, terveydestä ja taloudesta. Se auttaa hahmottamaan mahdollisia tapahtumia ja haasteita sekä antaa vinkkejä, miten voit hyödyntää planeettojen vaikutuksia parhaalla mahdollisella tavalla. Se on opas, joka tarjoaa inspiraatiota ja ohjausta viikon eri osa-alueille.
Samsungin uusi Odyssey Neo G9 57 pelinäyttö
Maailman johtava näyttövalmistaja Samsung Electronics esitteli tänään näkymiä pelinäyttöjen tulevaisuuteen. Uusimpia lisäyksiä Odyssey-tuotesarjaan ovat Odyssey Neo G9 57″ (G95NC-malli) ja Odyssey Ark 55″ (G97NC-malli). Pelinäytöt ovat esillä maailman suurimmassa tietokone- ja videopelitapahtumassa Gamescom 2023:ssa 23.–27. elokuuta Saksan Kölnissä. Odyssey Neo G9 57 on nyt ennakkotilattavissa maailmanlaajuisesti.
Amazing Race Suomi – Kilpaulua henkeen ja vereen!
Amazing Race Suomi on suomalainen reality-kilpailu, joka perustuu samannimiseen kansainväliseen formaattiin. Ohjelma seuraa joukkueiden matkaa eri puolilla maailmaa, kun he suorittavat monipuolisia tehtäviä ja ratkovat arvoituksia voittaakseen kilpailun. Sarja tarjoaa jännitystä, seikkailua ja kulttuurien monimuotoisuutta, kun tiimit kohtaavat erilaisia haasteita tuntemattomissa ympäristöissä. ”Amazing Race Suomi” yhdistää kilpailun elementit matkustamisen ja tiimityön kanssa, tarjoten katsojille viihdettä ja inspiraatiota.