Helsingin entisen maaliikennekeskuksen paikalle Pohjois-Pasilaan rakennetaan uusi urbaani asuinalue, jonka aloituskorttelissa käytetään sisäpihan puolella ultrakorkealujuusbetonista tehtyjä parvekkeita. Arkkitehdin mukaan suuren lujuuden mahdollistamat hoikemmat parvekerakenteet tuovat arkkitehtisuunnitteluun uusia mahdollisuuksia ja julkisivuihin uudenlaista ilmettä.

Playa Arkkitehdit on mukana Helsingin kaupungin Postipuiston kahdesta aloituskorttelista vuonna 2016 järjestämän tontinluovutuskilpailun yhdessä voittaneessa ryhmässä. Alueen pohjoisosaan nousevan lähes 300 vuokra-, omistus- ja asumisoikeusasunnon korttelin rakentaminen toteutetaan Y-Säätiön omistaman M2-Kotien, TA-Asumisoikeus Oy:n, Keskinäinen eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen ja Rakennusliike Evälahti Oy:n kumppanuushankkeena. Kohteiden urakoitsijoina toimivat Evälahti Konserni ja Eke-Rakennus Oy.

Pääsuunnittelijana toimiva arkkitehti Veikko Ojanlatva Playa Arkkitehdit Oy:stä kertoo, että aloituskortteli sijaitsee heti alueelle saavuttaessa näkyvimmällä paikalla.

”Umpikorttelia on avattu niin, että sisäpihalta näkyy myös ulos. Kadun puolella jalkakäytävä kulkee arkadina punatiilestä muuratun julkisivun ja yhtenäisen parvekevyöhykkeen alapuolella. Sisäpihalle halusimme erilaista ilmettä ripustetuilla laatikkomaisilla parvekkeilla, jotka eivät sijaitse symmetrisesti toistensa päällä parveketorneina vaan voidaan sijoittaa vapaasti julkisivuun”, Veikko Ojanlatva sanoo.

Kun sisäpihan parvekkeita kilpailuvaiheessa hahmoteltiin, Hi-Conin edustaja osui Ojanlatvan mukaan sopivasti esittelemään teräskuiduilla vahvistetusta ultrakorkealujuusbetonista valmistettujen parvekkeiden mahdollisuuksia ja eri maissa toteutettuja kohteita.

”Me katsoimme, että nämähän näyttävät hienoilta ja ovat juuri sellaisia kuin olimme ajatelleet. Parvekerakenteiden dimensiot voivat olla huomattavasti hoikempia kuin perinteisissä betoniparvekkeissa. Myös vapaa sijoittelu onnistuu hyvin tällä ratkaisulla”, Veikko Ojanlatva sanoo.

Laatikkoparvekkeiden etuseinässä on lasitus. Hoikkien rakenteiden ansiosta parvekkeen paino on alle puolet tavallisten betoniparvekkeiden painosta, ja parvekkeet voidaan asentaa jälkikiinnityksenä muutoin valmiiseen julkisivuun. Kiinnitykseen käytetään julkisivuun upotettuja teräskonsoleita, jotka jäävät piiloon.

”Kiinnitys ja asennus on yksinkertaista ja nopeaa. Tavallisesta betonista toteutettuna laatikkoparvekkeet ovat huomattavasti raskaampia ja ne vaativat järeämpiä ripustuksia”, Ojanlatva sanoo.

Keveys helpottaa myös asennusta

Veikko Ojanlatva on käynyt tutustumassa esimerkiksi tanskalaisiin asuntokohteisiin, joissa on käytetty ultrakorkealujuusbetonista tehtyjä laatikko- ja muita parvekeratkaisuja.

”Ultrakorkealujuusbetonista voidaan tehdä laatikkoparvekkeiden lisäksi myös hyvin ohuita ja ilmavan keveitä parvekelaattoja, jotka tuetaan esimerkiksi vetotangoilla. Suomessa parvekelasitus on kuitenkin lyönyt itsensä läpi niin että se tulee käytännössä kaikkiin kohteisiin. Siksi monet aiemmin käytetyt parveketyypit ovat Suomessa nykyisin hyvin harvinaisia, ja lasituksen takia parvekkeisiin vaaditaan yleensä katto.”

Ojanlatvan mukaan ensin oli tärkeää perustella ratkaisun edut rakennuttajille, koska vastaavia parvekkeita ei ole juuri aiemmin Suomessa toteutettu. Kun kaikki hankkeen osapuolet olivat ultrakorkealujuusbetonista toteutettavien parvekkeiden kannalla, piti vielä saada viranomaisten kanssa kaikki luvat kuntoon.

”Yhteistyö Hi-Conin kanssa on sujunut hyvin. Rakennusvalvontaa varten piti saada tuotehyväksyntä vietyä loppuun, ja siinä meni oma aikansa. Kaikki sujui myös viranomaisten kanssa hyvässä yhteistyössä ilman minkäänlaisia ongelmia. Toki rakennusvalvonta oli tarkempi uudenlaisen ratkaisun kanssa, kun aiempia kohteita on Suomessa vain muutamia. Kun nämä kerrostalot saadaan valmiiksi, myös lupa-asiat varmasti helpottuvat tulevissa kohteissa”, Ojanlatva sanoo.

Veikko Ojanlatva pitää tärkeänä, että rakennusalalle saadaan käyttöön uudenlaisia ratkaisuja, vaikka ensimmäisten referenssikohteiden toteutus vaatii aina enemmän vaivannäköä.

”Tässä hankkeessa kaikki ovat olleet innostuneita uudenlaisesta ratkaisusta ja sen tuomista arkkitehtonisista ja rakennusteknisistä mahdollisuuksista. Vaikka ultrakorkealujuusbetoni on materiaalina tavallista betonia kalliimpaa, kokonaiskustannuksissa saavutetaan säästöjä hoikempien ja kevyempien rakenteiden sekä nopeamman ja yksinkertaisemman asennuksen osalta.”

Sopii uudis- ja korjauskohteisiin

Pohjois-Pasilaan keskuspuiston kylkeen rakennettavalle asuinalueelle tulee noin 5700 asukasta. Käynnissä oleva aloituskortteli valmistuu elokuussa 2021 ja käsittää neljä tonttia.

”Ensimmäisenä valmistuvaan kortteliin tulee 64 asumisoikeusasuntoa, 62 aravavuokra-asuntoa, 113 kovan rahan vuokra-asuntoa ja 33 tavallista myytävää asuntoa. Katutasoon tulee päivittäistavarakauppa ja muuta liiketilaa. Saman korttelin toinen vaihe on kokonaan omistusasuntoja. Seuraava kortteli toteutetaan kutakuinkin samanlaisella jakaumalla kuin ensimmäinen.”

Hi-Con toimittaa aloituskortteliin vaalean harmaita ultrakorkealujuusbetonista valmistettuja parvekkeita 18 kappaletta Asunto Oy Helsingin Rullakkokatu 1:een ja 20 kappaletta TA-Asumisoikeus Oy:n Metsäläntie 6b B:hen. Kohteiden rakennesuunnittelija on EJT-Rakennusinsinöörit Oy ja parvekkeet asentaa LO Rakenne Oy. Parvekkeet asennetaan Metsäläntielle tammikuussa ja Rullakkokadulle keväällä 2021. Aloituskorttelin kolmas 15 noppaparvekkeen toimitus on marraskuussa 2021 Rakennusliike Evälahden omaan kohteeseen Asunto Oy Helsingin Kirjekyyhky 4:ään.

”Ultrakorkealujuusbetonista tehdyt parvekkeet, portaat ja muut elementit sopivat uudiskohteiden lisäksi hyvin myös korjauskohteisiin, koska niillä voidaan toteuttaa hoikempia ja kevyempiä ja siten myös helpommin tuettavia ja kiinnitettäviä rakenteita”, Veikko Ojanlatva sanoo.

Pasilan Postipuiston lisäksi Hi-Con toimittaa muun muassa Espooseen Peab Oy:n urakoimaan ja HPK Arkkitehdit Oy:n suunnittelemaan asuntokohteeseen Uuno Kailaan katu 4:ssä 23 harmaata ultrakorkealujuusbetonista valmistettua pientä ranskalaista ulokeparveketta.

Ultrakorkealujuusbetonista valmistettuja elementtiportaitakin Hi-Con on toimittanut Suomessa jo useampaan kohteeseen, viimeksi esimerkiksi Helsingin Hakaniemen kauppahallin peruskorjaukseen.

Lähde: STT Info


Muita mielenkiintoisia aiheita muualta

Junat Kartalla

samsung galaxy s21 ultra

Samsung XCover 5

Sähköpotkulauta vuokraus

Kryptovaluutat

Suositut koirarodut

Google Pay maksaminen

Kapselikahvit

Pikakahvi

Helsingin nähtävyydet

Affiliate markkinointi

Professional Esports

Lohjan kuntavaalit

Nettibingo

Internet historia

Edullinen aurinkopaneeli

Aurinkopaneeli hinta

Samsung 8K TV

Tilaa netistä

Pasianssi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.