Käymäläjäte puhtaaksi tuhkaksi

Polttokäymälässä käymäläjätteet poltetaan kuumentamalla jäte erittäin korkeaan lämpötilaan. Lopputuloksena on puhdasta tuhkaa, jota voi käyttää lannoitteena. Polttokäymälä ei vaadi rakennuslupaa, vesiliitäntää eikä viemäröintiä. Biolanin tarjonnasta löytyvä Cinderella voitti Testfakta Researchin laboratoriotestissä neljä muuta Pohjoismaissa myytävää mallia. Testissä arvioitiin polttokäymälöiden sähkö- ja käyttöturvallisuutta, kapasiteettia, energiankulutusta sekä asennuksen ja käytön helppoutta. 

Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2017 Suomessa oli 507 200 kesämökkiä. Näistä suurin osa on rakennettu vuosia ja vuosikymmeniä sitten. Ikääntyneestä rakennuskannasta johtuen iso osa mökeistä on käymälöiden osalta yhä reikä- ja saaviratkaisujen varassa. Kun vapaa-ajan asunnolla on polttokäymälä, hoituu tyhjentäminen huomattavasti kätevämmin kuin perinteisen ulkokäymälän.

– Vesivessa ei ole läheskään kaikkien mökkien käymälävaihtoehto. Ratkaisu koetaan liian kalliiksi tai vaivalloiseksi. Moni jättää vesivessan myös siitä syystä, että sen ei koeta sopivan mökin henkeen. Polttokäymälän asennus on helppoa, koska se ei vaadi vesiliitäntää eikä kalliita viemäröintejä. Vaivattoman asennuksen jälkeen vapaa-ajan asunnolla on käytössä täysin hajuton kuivakäymälä, kertoo Biolanin myynti- ja markkinointijohtaja Iikka Helin.

Cinderellan sisäänrakennettu ohjelmisto mukauttaa ja optimoi polton suhteessa jätteen määrään, mikä tehostaa energiankäyttöä. Polttokäymälässä jätteet poltetaan kuumentamalla jäte 500–600 °C:n lämpötilaan. Nimensä mukaisesti lopputuloksena on vain pieni määrä tuhkaa, noin kupillinen viikossa neljää käyttäjää kohden. Biolanin Cinderellassa on 5 litran tuhka-astia, joten viikoittainen tyhjennys riittää. Laite ilmoittaa tuhkantyhjennystarpeesta noin sadan käyttökerran jälkeen. Lannoitteeksi sopiva tuhka on täysin bakteeritonta ja sisältää kalium- ja fosforipitoisia ravinteita. Cinderellan asennus ei vaadi rakennuslupaa ja se sopii loistavasti myös pohjavesialueelle ja rantamökeille.

Käyttöturvallinen myös lapsiperheille

Käymälöiden välillä on suuria eroja etenkin turvallisuusmerkintöjen ja polttokapasiteetin osalta. Cinderellan käyttöturvallisuus on Testfakta Researchin laboratoriotestin mukaan erittäin korkealla tasolla. Poltto ei käynnisty, jos tuhka-astia ei ole paikoillaan. Näin varmistetaan, että alusmateriaali ei vaurioidu eikä synny tulipalovaaraa. Laitteen käyttäjä ei voi altistua jännitteisille osille eikä poltto käynnisty, jos polttokammion luukku ei ole kunnolla kiinni.

– Käyttöturvallisuudesta ei tingitä milliäkään. Polttokäymälää pitää pystyä käyttämään turvallisesti niin lasten kuin mökkivieraidenkin, joille polttokäymälä ei välttämättä ole vielä tuttu. Cinderellan poltto käynnistyy ainoastaan silloin, kun kaikki osat ovat paikoillaan ja kunnolla kiinni, Helin toteaa.

Testfakta testasi käymälöiden kapasiteettia kolmen ja kuuden huuhtelun vaiheissa. Cinderella selvisi tässä testissä täydellisellä poltolla. Toimiva poltto edellyttää hyvää ilmanvaihtoa. Jos käymälä ottaa ilman rakennuksen sisältä, energiaa kuluu korvaavan ilman lämmittämiseen. Cinderella ottaa ilman rakennuksen ulkopuolelta eikä näin vaikuta sisäilmaan.

Cinderella sopii myös pienelle ja talvikylmälle mökille

Suomalaisen kesämökin keskikoko on 49 neliötä. Vain neljännes mökeistä ylittää 60 neliön koon. Vähänkin suurempi wc-ratkaisu vaatisi isotöisen remontin. Cinderellan korkeus on 60 senttiä, leveys 39 ja syvyys 59 senttiä. Tilaa tarvitaan siis vain pari neliötä. Ylläpidon helppoutta lisää Cinderellan pakkaskestävyys.

– Iso osa suomalaisten mökeistä on käytössä vain kesällä ja talven tultua rakennukset ovat kylmillään. Cinderellaa kylmyys ei haittaa eikä se vaadi pakkassuojausta, Helin kertoo.

Cinderella on norjalaisen Cinderella Eco Solutionin valmistama. Yhtiö on valmistanut polttokäymälöitä jo 20 vuotta. Sekä Norjassa että Ruotsissa polttokäymälät ovat suosituimpia kuivakäymäläratkaisuja. Valmistaja antaa polttokäymälöilleen kolmen vuoden takuun.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.