Helsingin kaupunginhallitus käsittelee ensi maanantaina 11.1.2021 pormestari Jan Vapaavuoren esityksiä satamatoimintojen uudelleenjärjestelyistä ja kävelykeskustan kehittämisestä. Elinkeinoelämä kannattaa esitystä, joka antaa hyvät suuntaviivat Helsingin keskustan vetovoiman lisäämiselle ja Jätkäsaaren liikenneongelmien ratkaisemiselle.

Ydinkeskustan kävelyolosuhteita ja viihtyisyyttä esitetään parannettavaksi mm. lisäämällä kadulle avautuvien tilojen määrää ja kortteleiden välisiä jalankulkuyhteyksiä sekä helpottamalla ravintoloiden ja kahviloiden kiinteiden terassien toteuttamista.

Keskustan viihtyisyyden ja vetovoiman lisääminen on meidän kaikkien yhteinen projekti, jota on hyvä lähteä toteuttamaan Vapaavuoren esityksen pohjalta. Viihtyisyyden lisäämiseksi voitaisiin tehdä paljon jo nyt, jos kaupunki höllentäisi tiukkaa lupapolitiikkaansa. Ympäri vuoden käytössä olevat terassit olisivat erinomainen lisä talviaikaan kävelykaduille, toteaa maankäyttö- ja liikenneasioiden päällikkö Tiina Pasuri Helsingin seudun kauppakamarista.

Esityksen mukaan keskustan jalankulkuolosuhteita parannettaisiin ilman merkittäviä muutoksia keskustan liikennejärjestelmään. Yritysten edellytyksiä toimia tiiviissä ydinkeskustassa parannettaisiin sujuvoittamalla jakelu- ja huoltoliikennettä.

 – Saavutettavuus kaikilla kulkumuodoilla on elinehto ydinkeskustan elinvoimalle, joten on erinomaista, ettei esitys sisällä keskeisten läpiajoväylien liikenteen rajoittamista. Keskustan käveltävyyttä voi mainiosti lisätä autoliikennettä radikaalisti vähentämättä, sanoo Pasuri.

Eteläsataman matkustaja-autolauttaliikenne esitetään siirrettäväksi Katajanokalle ja Länsisatamaan, mikä vapauttaa Eteläsataman alueen muuhun maankäyttöön. Samalla esitetään rakennettavaksi Länsisatamasta Länsiväylälle johtava tunneli, mikä mahdollistaa Länsisataman toimintojen laajentamisen ja satamaliikenteen sujuvuuden.

– Tallinnan laivaliikenteen keskittäminen Länsisatamaan olisi viisas ratkaisu ja avaisi hienon mahdollisuuden kehittää Kauppatorin ympäristöstä nykyistä vetovoimaisempi ja kauniimpi kokonaisuus. Helsingin Satama ja sen asiakkaat tarvitsevat työrauhaa, joten on äärimmäisen tärkeää, että satamatoimintojen kehittämisestä tehdään pitkäjänteinen poliittinen päätös, vaatii Pasuri.

Lähde: STT Info


Muuta luettavaa muualta

Affiliate markkinointi – tehokas tapa ansaita rahaa verkossa

Affiliate markkinointi on tehokas tapa ansaita rahaa verkossa. Se perustuu yhteistyöhön yrityksen ja sivuston omistajan välillä, jossa jälkimmäinen markkinoi yrityksen tuotteita ja saa provisiota myynnistä. Affiliate markkinoinnissa menestyminen vaatii kuitenkin sitoutumista ja työtä, sillä kilpailu on kovaa. Mutta kun onnistuu rakentamaan vahvan ja luotettavan brändin, affiliate markkinoinnista voi tulla merkittävä tulonlähde.

Pasianssi – rentouttava tapa viettää aikaa

Pasianssi on klassinen korttipeli, jota on pelattu jo vuosikymmeniä. Se on yksinpeli, jossa tarkoituksena on järjestää kortit määrätyn säännön mukaisesti. Pasianssi on rentouttava tapa viettää aikaa ja se sopii hyvin esimerkiksi taukoihin tai stressin lievittämiseen. Pasianssia voi pelata monilla eri alustoilla, kuten tietokoneella, puhelimella tai tabletille. Se on myös helppo oppia ja tarjoaa monipuoliset haasteet eri vaikeustasoilla. Pasianssi on edelleen suosittu peli, jota voi pelata missä ja milloin tahansa.

Asuntomarkkinoista on tärkeää ottaa huomioon

Asuntomarkkinat ovat myös tärkeä osa asunnon ostamista ja sijoittamista. Asuntomarkkinoiden kehitys voi vaikuttaa asuntojen hintoihin ja vuokratuottoihin. Asuntomarkkinoiden kehitykseen vaikuttavat monenlaiset tekijät, kuten talouden tilanne, väestön kasvu ja muuttoliike.

Asuntomarkkinoiden kehitystä kannattaa seurata, jos harkitsee asunnon ostamista tai sijoitusasunnon hankkimista. Asuntomarkkinoiden kehitykseen liittyvät uutiset ja tiedot voivat auttaa ennakoimaan tulevaa kehitystä ja tekemään päätöksiä sen perusteella.

Sijoitusasuntoa harkitessa on tärkeää huomioida myös asunnon sijainti ja kunto. Hyvä sijainti ja hyväkuntoinen asunto voivat tukea sijoituksen tuottoa ja arvon kehitystä pitkällä aikavälillä.
Lopuksi voidaan todeta, että asuntolaina, sijoitusasunto ja asuntomarkkinat ovat tärkeitä käsitteitä asunnon ostamisen ja sijoittamisen kannalta. Niiden avulla voidaan tehdä parempia päätöksiä ja varmistaa sijoituksen kannattavuus ja tuotto.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.