Kiinteistö- ja rakennusalan konsulttikumppani Vahanen-yhtiöt ja konserniin kuuluva arkkitehtitoimisto Innovarch tuovat rakentamisen ja taiteen jälleen yhteen. Jo toisena vuotena peräkkäin Vahanen-yhtiöt ja Innovarch toimivat Espoon modernin taiteen museon EMMA PRO -yritysklubin jäsenenä ja sen kautta yhteistyökumppanina useissa eri taidetapahtumissa.

Innovarch on EMMAn uuden Futuromania – Designing Future Living -näyttelyn pääyhteistyökumppani. Näyttely perustuu Tapio Wirkkalan vuonna 1958 Brysselin maailmannäyttelyyn tekemään Asuminen vuonna 2000 –nimiseenehdotukseen. Näyttelyssä sukelletaan tutkimaan tulevaisuuden asumista.

Lisäksi Innovarch on mukana EMMAn yhteistyökumppanina näyttelykeskus WeeGeessä järjestettävässä Design-päivässä 15.9.2018. Tapahtuman tavoitteena on tuoda uudenlainen designtapahtuma pääkaupunkiseudulle.

Vahanen on myös EMMAn yhteistyökumppanina näyttelykeskus WeeGeessä järjestettävillä Lasten museofestareilla 17.-18.3.2018. Tapahtuman pääteemana on tänä vuonna rakentaminen ja asuminen. Vahanen pystyttää tapahtumaan leikkipisteen, jossa lapset rakentelevat Leikkiä laatoilla –taidepelillä sekä värien leikkiin perustuvilla pleksimuodoilla oman mielikuvituksensa siivittämänä.

Vahanen sponsoroi myös Slow Art Day -tapahtumaa 14.4.2018. Tuolloin EMMAssa vietetään kansainvälistä hitaan taiteen päivää. Luvassa on näyttelytilassa liikkuva nykyteatteriesitys, luovaa piirtämistä sekä kehon ja mielen huoltamista taiteen äärellä.

Vahasen ja EMMAn yhteistyö alkoi vuosi sitten yritysyhteistyön kautta. Silloin Vahanen oli mukana järjestämässä EMMA Talks -keskustelusarjaa, jossa käsiteltiin yhteiskunnallisia ja ihmisten elämään kietoutuvia teemoja, kuten ympäristöä ja arkkitehtuuria.

–          Yhteistyö EMMAn kanssa toimi hienosti viime vuonna, joten olemme innolla mukana myös tänä vuonna. Erityisesti tämän vuoden asumisen teemoissa pääsemme kiinnostavalla visioimaan ja kokeilemaan, mitä asuminen ihmisille merkitsee, kuvailee Vahasen konsernijohtaja Risto Räty.

–          Hienoa, että pääsemme syventämään yhteistyötämme Vahanen-yhtiöiden kanssa tällaisena vuonna, jolloin pureudumme futuristisiin asumisvisioihin ja kehitämme muutenkin designiin liittyviä tapahtumiamme. Yhteistyössä ajankohtaiset,  monipuoliset sisältömme pääsevät myös aitoon dialogiin yritysmaailman kanssa, kommentoi EMMAn museonjohtaja Pilvi Kalhama.

Espoon Tapiolassa sijaitsevan EMMA – Espoon modernin taiteen museon kokoelma- ja näyttelytoiminta profiloituu kotimaiseen ja kansainväliseen modernismiin, nykytaiteeseen sekä designiin. Arkkitehtonisesti vaikuttavassa professori Aarno Ruusuvuoren suunnittelemassa WeeGee-talossa sijaitsevat EMMAn näyttelytilat ovat pinta-alaltaan Suomen suurimmat. Puhdaslinjainen moderni arkkitehtuuri tukee EMMAn, Saastamoisen säätiön ja Tapio Wirkkala Rut Bryk Säätiön kokoelmien sekä vaihtuvien näyttelyiden kokemuksellista esittämistä.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.