Kaupunki suunnittelee Mäntymäentien ja Olympiastadionin välissä sijaitsevalle Savilan pumppaamon tontille (Mäntymäentie 1) päiväkotipaviljonkia kolmen töölöläisen päiväkodin väliaikaiseen käyttöön. Paviljonkia koskeva hankesuunnitelma menee päätöksentekoon 30. kesäkuuta.
Rakennuspaikkaa reunustaa tiilimuuri, jonka suojiin Mäntymäen päiväkotipaviljonki pihoineen sijoittuu. Paviljonki on puuverhoiltu ja kaksikerroksinen, ja rakennuksen yläkerta tulee näkymään muurin yli. Tiloja suunnitellaan noin 140 lapsen käyttöön.
Tontilla tehdään ennen rakentamisen aloittamista infrastruktuuritöitä, jotka aloitetaan heinäkuussa. Paviljongin rakentamisen aikataulu tarkentuu, kun kohde on saanut rakennusluvan.
Kaupunki vuokraa paviljongit päiväkotien käyttöön. Uusi paviljonki on siirtokelpoinen.
Helsingin kaupungilla ei ole Töölön alueella vapaana muita päiväkotikäyttöön soveltuvia tontteja tai tiloja.
Päiväkodit Ratikka, Riikka ja Päiväpirtti tarvitsevat paviljonkia väliaikaiseen käyttöön
Tilojen ensimmäiseksi käyttäjäksi on tulossa arviolta alkuvuodesta 2023 Töölön ratikkahallien korttelissa toimiva päiväkoti Ratikka, jonka pysyviä tiloja laajennetaan ja korjataan.
Paviljonkiin on muuttamassa väliaikaisesti myös päiväkoti Riikka (Runeberginkatu 63), koska taloyhtiö tekee rakennuksessa putkiremontin. Remontti on suunnitteluvaiheessa, ja taloyhtiö arvioi alustavasti töiden alkavan maaliskuussa 2023.
Päiväkoti Päiväpirtin (Rajasaarentie 6) nykyinen rakennus korvataan uudisrakennuksella ja myös sille kaavaillaan muuttoa väliaikaisesti Mäntymäen paviljonkiin vuonna 2024.
Aikataulut tarkentuvat myöhemmin.
Hankesuunnitelma päätöksentekoon torstaina
Paviljongin hankesuunnitelman hyväksymisestä päättää kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto, joka käsittelee hanketta 30. kesäkuuta 2022. Päätös edellyttää puoltoa myös kasvatus- ja koulutuslautakunnalta. Hankesuunnitelmaan voi tutustua verkossa kokouksen päätösasiakirjoissa.
Savilan pumppaamon tontilla on 1930-luvulla rakennettu, käytöstä poistettu pumppaamorakennus. Sen tulevaisuudesta ei tehdä päätöksiä tässä yhteydessä.
Lähteet: Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimiala / STT
Kirjaudu jotta voit kommentoida.