Kiinteistö- ja rakennusalan konsulttikumppani Vahanen-yhtiöt aikoo toteuttaa pääkaupunkiseudulle hybridirakentamisen avulla asuintiloja huonekaluliikkeiden tiloihin. Hybridirakentaminen on rakentamisen trendi, jossa yhdistetään erilaisia tiloja toisiinsa. Tällaisia ovat muun muassa suuret kauppakeskukset, joissa on kauppojen lisäksi muita palveluita aina kirjastoista liikenneyhteyksiin ja asuntoihin.
– Pääkaupunkiseudulle tarvitaan lisää asuintiloja, ja huonekaluliikkeet ovat ison osan vuorokaudesta tyhjillään. Ne ovat myös tyylikkäitä tiloja, jollaisista ihmiset haaveilevat koteihinsa. Saimme idean huonekaluliikkeiden ja asumisen yhdistämisestä, kun luimme uutisia siitä, kuinka kiinalaisissa sisutusliikkeissä on ongelmana sängyissä nukkuvat ihmiset. Entäpä jos asiaa ei nähtäisikään ongelmana?, toteaa Vahasen konsernijohtaja Risto Räty.
Vahanen näkee, että sisustusliikkeissä asuminen olisi paitsi viihtyisää myös ekologista. Ihmiset haluavat, että koti on kaunis ja tyylikäs, mutta jatkuva sisustaminen ja sisustustrendien toteuttaminen on sekä kallista että epäekologista. Jos perhe haluaa päivittää maalaisromanttisen sisustuksen modernin skandinaaviseksi, heidän ei tarvitse ostaa uutta sisustusta, vaan perhe voi vain ”muuttaa” huonekaluliikkeen sisällä toiselle osastolle.
Vahasen suunnitelmien mukaan asumistiloja voitaisiin toteuttaa kehäteiden varsilla sijaitseviin isoihin sisustusliikkeisiin, mutta myös keskustan sisustusputiikkeihin.
– Isot sisustusliikkeet mahdollistavat yhteisöllisen asumisen, joka on kasvava trendi. Enää se ei ole pelkästään opiskelijoiden juttu, sanoo Räty.
Vahanen-yhtiöt on kiinteistö- ja rakennusalan suomalainen konsulttikumppani. Otamme vastuun onnistumisesta, johdamme hankkeen yhdessä laadukkaasti maaliin.
Tarjoamme uudisrakentamisen, korjausrakentamisen ja kiinteistöjohtamisen kokonaispalveluja, rakennusfysikaalisia asiantuntijapalveluja sekä ympäristöpalveluja lähes 400 asiantuntijan voimin.
Kirjaudu jotta voit kommentoida.