Moni ei tule ajatelleeksi salaojien merkitystä kodin terveyteen ja arvoon. Suomen kostea ilmasto, suuret sademäärät ja rakennusten ikä asettavat kuitenkin haasteita, jotka kannattaa pitää mielessä. Kosteusrasite on monissa rakennuksissa hyvin suuri, ja tehokkaalla salaojittamisella ratkaistaan monta tulevaa ongelmaa.

Pisaron on omakotitalojen salaoja- ja sadevesisaneerauksiin erikoistunut yritys. Toimitusjohtaja Ari-Pekka Jokitalo aloittaa toteamalla, että tärkeintä talon terveydelle on ”kuivat jalat”.

– Uhka piilee siellä, minne ihminen ei näe ja moni tottuu talonsa ominaishajuun. Mieleen ei välttämättä tule, että rakenteissa piilee kosteusongelma. Tämä voitaisiin ratkaista toimivalla salaojituksella.

Tärkeä panostus

Moni omakotitaloasukas pohtii, että kannattaako talon salaojiin investoida. Varsinkin jos edessä on muutto tai sukupolvenvaihdos. Jokitalo haluaakin muistuttaa, että vesi on tulen jälkeen talon pahin vihollinen.

– Pahimmassa tapauksessa talo voi olla muutamassa vuodessa täysin arvoton, jos kunnossapitoon ei panosteta. Jo ihan kansallisvarallisuutemmekin kannalta olisi tärkeää, ettei kiinteistöjä päästetä rapistumaan.

Talon arvon kannalta terveet runkorakenteet ovat tärkeimmät!

– Asiantuntevalla yrityksellä teetetty salaojitus lisää kiinteistön arvoa välittömästi ja luo turvaa myynnin varalle. Virhevastuut siirtyvät yritykselle, joten huolet vähenevät. Salaojitus on myös kotitalousvähennyksen piiriin kuuluvaa työtä, joten verohyötykin on merkittävä.

Tehokas prosessi

Pisaron on asiantuntijayritys, jolla on varma ja tehokas tapa tehdä salaojasaneerauksia.

– Aloitamme tekemällä nykytilanteen kartoituksen, etsimme selviä kosteuden merkkejä ja tarvittaessa kuvaamme olemassa olevat salaojat. Tämän pohjalta teemme ratkaisuehdotuksen ja kustannusarvion. Jokitalo kertoo.

Pisaronin palvelusta poikkeuksellisen tekee nopeus. Saneeraus saadaan parhaimmillaan tehtyä alle viikossa.

– Pyrimme siihen, että aiheuttaisimme pihalle mahdollisimman vähäistä vauriota. Moni pelkää, että salaojasaneeraus pilaa koko kesän, mutta tämä ei onneksi pidä paikkaansa, Jokitalo summaa.

www.pisaron.fi

Asiakaspalvelu: 010 567 5230 | info@pisaron.fi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.