Rakentamisen toimialojen liikevaihdot jatkoivat tasaista kasvuaan vuodentakaiseen verrattuna kesäkuussa 2022. Kesäkuussa talonrakentamisen työpäiväkorjattu liikevaihto kasvoi jopa 19,5 prosenttia ja myynnin määrä 13,4 prosenttia

”Erityisesti talonrakentamisen toimialalla kasvu on vahvaa. Siellä sekä liikevaihdon että myynnin määrän kasvu saavuttivat tämän vuoden huippunsa suhteessa vuodentakaiseen”, kertoo Tilastokeskuksen yliaktuaari Toni Kellinsalmi.

Poikkeuksena rakennusalalla olivat kuitenkin maa- ja vesirakentamisen liikevaihto ja myynnin määrä: ne laskivat vuoden takaiseen verrattuna. Kesäkuussa 2022 maa- ja vesirakentamisen työpäiväkorjattu liikevaihto laski 3,4 prosenttia ja myynnin määrä 18,4 prosenttia. Vuotta aiemmin – kesäkuussa 2021- maa- ja vesirakentamisen liikevaihto ja myynnin määrä olivat kuitenkin tavanomaista korkeammalla tasolla.  Myynnin määrän liikevaihtoa heikomman kehityksen selittää maarakennusalan kustannusten tavanomaista suurempi kasvu kesäkuun aikana.

Erikoistuneen rakennustoiminnan liikevaihto kasvoi kesäkuussa 11,0 prosenttia ja myynnin määrä 5,3 prosenttia vuodentakaisesta.

Rakentamisen liikevaihto kasvoi 12,2 prosenttia

Kaikkiaan rakennusyritysten työpäiväkorjattu liikevaihto kasvoi kesäkuussa 12,2 prosenttia vuodentakaiseen verrattuna.

 ”Rakentamisen suhteellisen vahva vuosi jatkuu, kun rakentaminen liikevaihdon kasvu suhteessa vuodentakaiseen on kesäkuussa palannut jälleen yli 10 %:n lukemiin”, toteaa Kellinsalmi. Myynnin määrä, josta hintojen vaikutus on poistettu, kasvoi 4,6 prosenttia. Kesäkuusta 2022 toukokuuhun 2022 verrattuna rakentamisen kausitasoitettu liikevaihto ja myynnin määrä kasvoivat hieman.

Oletko sinä vuokralainen – vai omistusasunnon omaava?

Monet miettivät tätä kysymystä pitkään, mennäkö tai jäädäkö vuokralle, vaiko investoida omaan kotiin? Molemmissa on omat puolensa, mutta lopullisen päätöksen teet aina sinä itse. Vuokra-asuminen on kuitenkin täysin hyväksyttävä vaihtoehto, ja tuon linkin kautta pääset lukemaan enemmän vuokralla asumisesta.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.