Wickholm Talotekniikka tavoittelee kasvua keinoin, jotka eivät välttämättä ole alalle aivan tavanomaisia.

– Asiakaspalvelu on asia, josta haluamme pitää kaikissa tilanteissa tiukasti huolta, kiteyttää Anssi Lilja yhden yrityksensä toimintaa ohjaavista periaatteista.

Ei ihan tyypillistä tekstiä talotekniikkayrityksen toimitusjohtajalta, mutta kymenlaaksolainen Wickholm Talotekniikka ei taidakaan olla ihan tyypillinen talotekniikkayritys.

Tekemisen periaatteet ovat toki tutun kuuloisia; vuonna 1958 perustettu yritys on erikoistunut talotekniikkaurakointiin ja LVIS-huoltotöihin. Pääkonttori ja tuotantotilat sijaitsevat Elimäellä, lisäksi yrityksellä on LVI-tarvikkeiden myymälä ja verstas Kuusankoskella. Pääasiallisena toiminta-alueena on Etelä-Suomi, joskin tarvittaessa työporukka siirtyy sujuvasti hommiin mihin tahansa Suomen kolkkaan.

Mikä sitten tekee Wickholm Talotekniikasta erilaisen kuin muut?

– Hyvä palvelu on yksi niistä asioista, joiden kautta yritys on lähtenyt voimakkaalle kehityksen polulle, Anssi Lilja kertoo. – Toinen tekijä on nuorekkuus. Johdossa on juuri läpiviety nuorennusleikkaus, mutta kyse ei ole pelkästä henkilöstön keski-iästä. Meillä on dynaaminen ote ja aikaansaava porukka, jonka hyvinvointiin yritys on valmis panostamaan.

Mielikuva rähjäisestä putkiasentajasta ja ruosteisesta Hiacesta alkaa vähitellen hälvenemään – Anssi Liljakin myöntää, että yksi hänen tavoitteistaan on talotekniikka-alan yleisen maineen kohentaminen. Yksi tähän tähtäävistä konkreettisista toimenpiteistä on meneillään oleva imagonmuutos- ja markkinointihanke, jossa esimerkiksi sosiaalisen median keinoja hyödynnetään monimuotoisesti esimerkiksi esittelemällä Wickholm Talotekniikan osaamista videoiden ja valokuvien avulla.

– Maine rakennetaan jokaisessa asiakaskohtaamisessa, ja hyvät asiakassuhteet ovat ensiarvoisia. Pyrimme kaikessa tekemisessämme avoimuuteen ja rehtiyteen, ja niiden avulla rakentamaan pitkäkestoisia asiakassuhteita.

Laaja asiakaskunta osoittaa, että lupaukset on pystytty myös lunastamaan. On taloyhtiöitä, kauppaketjuja, huoltosopimuksia yritysten kanssa. Kuten Anssi Lilja ilmaisee, hommia tehdään tällä hetkellä Kymenlaakson keskussairaalasta omakotitalon patteriverkoston huoltoon.

Maine ja tunnettuus näkyvät myös numeroiden valossa. Viimeisen kolmen vuoden aikana Wickholm Talotekniikan liikevaihto on kasvanut kuudesta miljoonasta eurosta kymmeneen, ja Anssi Liljan mukaan tuosta olisi vielä varaa parantaa.

– Taloussuhdanteet ovat kääntyneet nousuun, ja Suomessa rakennetaan mahdollisesti enemmän kuin koskaan aikaisemmin, toimitusjohtaja kertoo isosta kuvasta.

– Tietysti tämä merkitsee enemmän kysyntää myös meidän palveluillemme. Tällä hetkellä suurin kasvun hidaste on osaavan työvoiman puute.

Wickholm Talotekniikalla onkin koko syksyn ajan ollut haku päällä. Anssi Lilja tiedostaa, että menestys syntyy kasvun kautta, ja kasvu ei tapahdu ilman osaavia ihmisiä ja heidän hyvin tekemäänsä työtä.

Eikä yleinen suhdannenousu tosiaankaan ole mikään tae automaattisesta menestymisestä.

– Tuntosarvet ovat jatkuvasti pystyssä uusien urakoiden suuntaan, Anssi Lilja toteaa. – Toki onnistumisestamme kertoo omaa kieltään myös se, että saamme tällä hetkellä paljon tarjouspyyntöjä niin nykyisiltä kuin uusiltakin asiakkailta.

Tarjousten laadinta on myös asia, jossa toiminnan kannattavuus toden teolla punnitaan. Anssi Lilja kertookin, että se on myös yksi Wickholm Talotekniikan menestyksen kulmakivistä. Yrityksen tarjoama hinta-/laatusuhde on pystytty pitämään kilpailukykyisenä.

– Pelkkä hinta on äärimmäisen huono kilpailuetu. Sen myötä kannattavuus hiipuu ja työn laatu putoaa. Meidän kantava ajatuksemme on palvella asiakkaitamme ystävällisemmin ja paremmin kuin muut. Tämä onnistuu hyvällä yhteistyöllä ja laadukkaalla henkilöstöjohtamisella.

Wickholm Talotekniikka panostaa henkilöstönsä työhyvinvointiin tarjoamalla osaamista kehittävää koulutusta sekä liikuntasetelien kaltaisia etuja. Yhtiön sisäistä tiedottamista lisätään, jotta jokainen henkilökunnan jäsen tietäisi, missä ollaan menossa ja minne seuraavaksi suunnataan.

Nyt astuivat pehmeätkin arvot talotekniikkayrityksen arkeen. Anssi Lilja summaa, että hänen oma missionsa on luoda yrityskulttuuri, joka tuo asiakkaan päivään iloa ja jotain uniikkia.

Wickholm Talotekniikka on selkeästi siirtynyt ajattelutavassaan ja palvelumallissaan kohti 2020-luvun asiakkaan odotuksia. Mutta entäs se päivittäinen tekeminen – lähteekö lapsi pesuveden mukana, kun näin paljon uutta on tuotu yrityksen arvomaailmaan?

Toimitusjohtaja tuhahtaa väitteelle ja toteaa, että tekeminen perustuu jatkossakin LVIS-urakointiin ja huoltoon. Wickholm Talotekniikka huolehtii siitä, että asiakkailla on puhtaat putket ja puhdasta sisäilmaa – ja sitä kautta paremmat mahdollisuudet keskittyä omaan ydintekemiseen. Teksti: Timo Mansikka-Aho

 

www.wickholm.fi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.