Työeläkeyhtiö Varman omistamaan Elisan pääkonttorikiinteistöön valmistui juuri energiaremontti, joka pienentää kiinteistön energiankulutusta ja hiilijalanjälkeä noin 40 prosenttia. Kellareissa sijaitsevien konesalien lauhdelämpö otetaan hyötykäyttöön.

Konesalien lauhdelämmöt ohjataan rakennuksen lämmitysverkoston ja ilmanvaihdon käyttöön. Näin tuotettu energia vähentää kaukolämmön kulutusta ja jäähdytysenergian tarvetta. Samalla pienevät sekä kiinteistön omistajan että käyttäjän kustannukset.

”Tällaisia investointeja on ilo tehdä, koska niiden tuotot ylittävät selvästi kiinteistösijoitustoiminnan tyypillisen tuottotason. Saavutetut kustannussäästöt vaikuttavat merkittävästi kiinteistöjen arvoon”, sanoo Varman kiinteistöistä vastaava sijoitusjohtaja Ilkka Tomperi.

Elisan pääkonttorissa vuosittain saavutettava noin 250 CO2-tonnin säästö vastaa yli 1 000 aurinkopaneelin vuosituottoa tai sillä voidaan kompensoida yli 2 000 Tukholmaan suuntautuvan meno-paluulennon päästöt.

”Tämä on hyvä esimerkki ilmastonmuutosta hillitsevästä ratkaisusta, joka parantaa myös yrityksen kilpailukykyä”, Ilkka Tomperi kertoo.

Varman tavoitteena on vähentää vuoteen 2025 mennessä 20 prosenttia kiinteistöjensä hiilidioksidipäästöjä. Lisäksi Varma on sitoutunut 10 prosentin energiansäästötavoitteeseen vuosien 2017–2025 aikana. Yhtiö sijoittui viidenneksi viime vuonna AODP:n toteuttamassa kansainvälisessä vertailussa, jossa arvioitiin maailman sadan suurimman eläkesijoittajan varautumista ilmastonmuutokseen.

”Vastuullisesti toimivat yritykset vievät taloudellisesti kannattavat energiatehokkuusinvestoinnit viipymättä toteutukseen. Energiaremonttien taloudellinen kannattavuus on parantunut selvästi viime vuosien aikana nopean teknisen kehityksen ansiosta. Varma on kiristänyt omia energiatehokkuustavoitteitaan, koska aiemmat tavoitteet saavutettiin etuajassa”, kertoo Ilkka Tomperi.

Elisa haastaa suuryritykset energiaremontteihin

Elisa pyrkii vähentämään oman toimintansa päästöjä 50 prosenttia vuoteen 2025 mennessä vuoden 2016 tasosta.

”Elisa haluaa olla voimakkaasti mukana rakentamassa kestävämpää yhteiskuntaa. Jos kaikkien Suomessa sijaitsevien pääkonttoreiden energiatehokkuus laitettaisiin kuntoon, vaikutus järjestelmän tasolla olisi merkittävä. Siksi haluamme haastaa kaikki suomalaiset suuryritykset selvittämään kiinteistöjen energiaremonttien mahdollisuuksia, kuten lämmön talteenottoratkaisuja, lämpöpumppuja ja aurinkosähkön tuotantoa. Ankeuttavan säästämisen sijaan meidän kannattaa miettiä, kuinka voimme tehdä asioita aiempaa älykkäämmin, tehokkaammin ja kestävämmin”, sanoo yhtiön yritysvastuusta vastaava johtaja Minna Kröger.

Elisan konesalien lämmön talteenottoratkaisun suunnittelusta ja asennuksesta vastasi energiapalveluyhtiö LeaseGreen.

”Järjestelmä suunniteltiin siten, ettei se voi edes vikaantuessaan häiritä konesalien jäähdytystä, sillä vanha jäähdytysratkaisu jätettiin taustalle varmistukseksi. Olemme iloisia, kun saimme toteuttaa kiinteistön omistajalle ja käyttäjälle erittäin kannattavan energiaremontin, jonka voittajiin kuuluvat myös yhteiskunta ja ilmasto”, sanoo LeaseGreenin toimitusjohtaja Tomi Mäkipelto.


Kiinnostaako sinua myös koti ja asuminen? Kurkista koti ja asumisen aiheisiin ykköslohjan sivuilta!

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.