Helsingissä Laajasalon raitiotietä rakentava Kruunusillat-allianssi on onnistunut kehitys- eli suunnitteluvaiheen vastuutavoitteissaan.

Vastuullisuudessa onnistuttiin erinomaisesti. Sitä mitattiin kansainvälisellä kestävän kehityksen CEEQUAL-työkalulla, jolla allianssia ohjattiin huomioimaan toiminnassaan vastuullisuuden eri osa-alueet.

Hyvästä tuloksesta kertoo myös se, että Kruunusillat-allianssi loi vastuullisuuskäytäntöjä, joiden hyödyntämistä muissa Helsingin kaupungin hankkeissa selvitetään.

Esimerkkinä käytännöistä voidaan pitää Kruunusillat-allianssin suunnittelussa hyödynnettyä vastuullisuuden tarkastuslistaa, jonka avulla tarkasteltiin vaihtoehtojen  ja suunnitelmien vastaavuutta erilaisiin vastuullisuusnäkökulmiin.

Työmaalle luotiin myös turvallisuuden MVR-mittausten rinnalle laatu- ympäristö- ja vastuullisuusmittaus.

Lisäksi allianssi loi järjestelmän, jolla se seuraa hankintojensa vastuullisuutta systemaattisesti.

Vastuullisuus jaettiin kahdeksaan kategoriaan: johtaminen, joustavuus, viestintä ja integraatio, maakäyttö, maisema, päästöt, resurssit ja liikenne.

Allianssimallissa tavoitteiden saavuttamista seurataan ns. avaintulosalueiden (ATA) avulla.

Kruunusillat-allianssi on ensimmäinen raitiotieallianssi Suomessa, jossa nämä avaintulosaluetavoitteet ja niiden mittaus otettiin käyttöön jo allianssin kehitys- eli suunnitteluvaiheessa.

Kehitys- eli suunnitteluvaiheessa Kruunusillat-allianssin onnistumista mitattiin neljän avaintulosalueen osalta: kustannustehokkuus, vastuullisuus, julkisuuskuva ja simuloitu matka-aika.

Lähde: STT Info


Muuta luettavaa muualta:

Elämä siirtyy kokoajan kohti digitaalisuutta

Oletko miettinyt hankkivasi lapsellesi pelitietokonetta, älypuhelinta tai vaikka älykelloa? Esimerkiksi älykello nuorelle voisi olla hyvä tapa seurata hänen sykettä päivän mittaan. Monissa älykelloissa on kattava valikoima eri ominaisuuksia, joita löytyy eri mallien kalloista. Monilla älykelloilla voi seurata unenlaatua sekä nukuttua aikaa.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.