Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton asuntomarkkinakatsauksessa tarkastellaan uusien ja vanhojen asuntojen myyntimääriä, myyntiaikoja ja hintakehitystä vuoden 2019 tammi-syyskuulta ja vuoden kolmannen kvartaalin eli heinä-syyskuun osalta.
Hidastuvasta talouskasvusta huolimatta asuntokauppa on nyt pirteässä vireessä. Tammi-syyskuussa koteja vaihdettiin 2,6 prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Kauppaa kirittää vanhojen asuntojen myynti, joka on neljän prosentin kasvuvauhdissa viime vuoden tammi-syyskuuhun verrattuna. Perheasuntojen kysyntä jatkuu vilkkaana: omakotitalojen kauppaa on käyty 7 prosenttia enemmän ja rivitalojen 3,7 prosenttia enemmän. Uudiskohteiden myyntimäärät ovat laskeneet viime vuoden tammi-syyskuusta 6 prosenttia.
”Uudisasuntokauppa on ollut vilkasta parin viime vuoden aikana. Monet myydyt uudiskohteet ovat valmistuneet tänä vuonna, minkä vuoksi niiden ostajista moni on laittanut oman asuntonsa myyntiin vasta tänä vuonna. Tämä on lisännyt hyvien käytettyjen asuntojen tarjontaa ja kauppoja”, kiinteistönvälitysketju Sp-Kodin toimitusjohtaja Jukka Rantanen sanoo.
Tilastojen perusteella vuoden kolmannella kvartaalilla asuntoja myytiin rivakasti. Kauppamäärät ovat olleet kasvussa heinäkuusta lähtien ja syksyä kohti asuntokauppa vilkastui entisestään. Kauppamäärää on kasvattanut erityisesti vanhojen asuntojen hyvä kysyntä, ja vanhoja asuntoja myytiinkin lähes 9 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan. Uusia asuntoja kävi kaupaksi kolmannella kvartaalilla kolme prosenttia enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan.
”On hienoa, että ihmiset vaihtavat koteja vilkkaammin. Luvuissa taitaa näkyä myös ostopatouman purkautumista viime vuodelta, jolloin vahvasta työllisyys- ja taloustilanteesta huolimatta asuntokauppa polki paikoillaan”, Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton toimitusjohtaja Maria-Elena Ehrnrooth sanoo.
Kauppa käy myös kasvukeskusten ulkopuolella
Suurista kaupungeista Helsinki, Espoo, Tampere ja Turku kiinnostavat asunnonvaihtajia ja kauppamäärät näissä kaupungeissa jatkavat kasvuaan. Helsingissä asuntoja on myyty 11 %, Turussa 9 % ja Espoossa 8,8 % enemmän. Tampereella nousua on ollut 3 % vuoden takaiseen verrattuna.
Kasvukeskusten lisäksi myös pienemmissä kaupungeissa on nähty suuria nousuja kauppamäärässä. Porvoossa kasvua on ollut jopa 7,4 prosenttia, Vaasassa kauppamäärät ovat kasvaneet kahdella prosentilla, Seinäjoella 4,7 prosentilla ja Kuopiossakin vaihdanta on viitisen prosenttia vireämpää viime vuoden tammi-syyskuuhun verrattuna.
”Mediassa on maalattu aivan liian synkkää mielikuvaa asuntomarkkinoidemme tilanteesta. Asunnot käyvät tällä hetkellä kaupaksi hyvin, myös kasvukeskusten ulkopuolella. Syksy on ollut hyvää kaupantekoaikaa kaikilla”, toteaa Rantanen. ”Me teimme elokuussa kaikkien aikojen ennätyksemme markkinaosuudessamme ja syyskuu oli koko Sp-Kodin historian toiseksi paras kuukausi. Sama hyvä tahti näyttää myös jatkuvan.”
Pääkaupunkiseudulla Vantaa on jäänyt jälkeen kauppamääristä. Vantaalla kauppaa tehtiin noin prosentin vähemmän kuin viime vuoden tammi-syyskuussa. Lahdessa kauppaa on tehty kuusi prosenttia vähemmän, Porissa viisi prosenttia ja Lappeenrannassa kahdeksan prosenttia vähemmän.
Hintakehitys on maltillista koko Suomessa – Tampereen neliöhinnat ylittivät Vantaan
Helsingissä vanhan asunnon keskineliöhinta kolmannella kvartaalilla oli 5342 euroa, Espoossa 3731 ja Vantaalla 2783 euroa. Pääkaupunkiseudun hintakehitys alkaa eriytyä. Neliöhinnat ovat tasaisesti kasvaneet Helsingissä ja Espoossa, Vantaalla hintojen kehitys on jäänyt tästä vauhdista ja Tampereella keskineliöhinta 2902 euroa on jo suurempi kuin Vantaalla. Turussa keskineliöhinta kolmannella kvartaalilla oli 2634 euroa.
”Hintojen eriytyminen on tosiasia kaupunkien ja isompien paikkakuntien sisällä. Meillä on paikkakuntia, joissa tietyt alueet ovat kehittyneet ja hinnat nousseet, ja toisilla alueilla hinnat ovat laskeneet. Esimerkiksi Helsinki 4:ssä ovat hinnat nousseet vuodesta 2015 neljässä vuodessa 7,5 prosenttia, kun taas Helsinki 1:ssä hinnat ovat nousseet jopa 18-19 prosenttia. Turussa alueilla 1 ja 3 hinnat ovat nousseet, mutta Turku 2:ssa hinnat ovat olleet laskusuunnassa”, Rantanen kertoo. ”Isompien paikkakuntien sisällä tapahtuva hintakehityksen eriytyminen tasaa asuntomarkkinoiden kokonaishintakehitystä.”
Kerrostalohuoneisto myydään keskimäärin vajaassa kolmessa ja omakotitalo neljässä kuukaudessa
Kerrostaloasunnon keskimääräinen myyntiaika Suomessa on 79 päivää. Pääkaupunkiseudulla sijaitsevat kerrostaloasunnot käyvät keskiarvoa ripeämmin kaupaksi, Helsingissä sijaitsevat kerrostalohuoneistot myydään keskimäärin 1,5 kuukaudessa. Myyntiajoissa ei ole ollut suuria vaihteluita koko vuonna, pääkaupunkiseudulla sijaitsevan kerrostaloasunnon myyntiaika on lyhentynyt viikolla elokuusta ja muualla Suomessa sijaitsevan huoneiston myyntiaika on lyhentynyt kahdella päivällä elokuusta.
Omakotitalot myydään keskimäärin neljässä kuukaudessa niin pääkaupunkiseudulla kuin muualla Suomessa. Omakotitalojen myyntiajat pidentyvät oletetusti syksyä kohti, keskimääräinen myyntiaika on pidentynyt elokuusta viikolla.
”Käytettyjen asuntojen myyntiajat ovat tämän vuoden aikana normalisoituneet, kun tarkastellaan pitkän aikavälin keskimääräisiä myyntiaikoja”, sanoo Rantanen. ”Kaiken kaikkiaan asuntokauppa käy tällä hetkellä vilkkaana, ja uskon hyvän vireen jatkuvan koko loppuvuodenkin. Tilanne on selvästi parantunut vuoden takaisesta”, päättää Rantanen.
Lähde: MyNewsDesk
Etsitkö yrityksen vaatteisiin merkkauksia tai teippauksia autoon firman logolla? Katso ihmeessä tutustumassa OmaLogon palveluihin!
Kirjaudu jotta voit kommentoida.