UUSI KEKSINTÖ TUOTTAA ENERGIAA HUKKALÄMMÖSTÄ

Huima-hankkeessa etsittiin keinoja hukkalämmön hyödyntämiseksi. Ideakisaan osallistunut porvoolainen Arttu Vuorio näkee keksinnössään valtavan liiketoimintapotentiaalin.

Kerkkoossa asuva pellepeloton, Arttu Vuorio, on keksinyt hukkalämmöstä aiheutuvaa virtausta hyödyntävän generaattorin. Laitteen voi kiinnittää esimerkiksi ilmanvaihtokanavaan tai savupiippuun, jossa se tuottaa sähköenergiaa täysin omavaraisesti.

– Energia-ala kaipaa kipeästi fossiilittomia keksintöjä ja uskon, että tälle laitteelleni on liiketoimintapotentiaalia, Vuorio kertoo.

Lue tämä juttu loppuun suoraan ecofinn-verkkosivulta.

Nyt on panostettava suomalaisen työn tulevaisuuteen ja kestävään elvytykseen

Mikä on suomalaisen työn tulevaisuus? Se puhutti tänään Jämsässä ymmärrettävästä syystä. Tilanne paikkakunnalla on vaikea. Kokonaisia perheitä on vaarassa jäädä tyhjän päälle.

Tilanne ei valitettavasti ole ainutkertainen, vaan on koronakriisin aikana toistunut jo useasti ympäri Suomen pienempinä erinä. Jokainen työpaikan menetys on inhimillinen tragedia ja niitä menetyksiä piisaa. Tällä hetkellä kokoaikaisesti lomautettuja on 43 000 ja muita työttömiä työnhakijoita 37 000 enemmän kuin ennen koronakriisiä helmikuussa. Kaikilla työttömillä on oikeus odottaa apua vaikeassa tilanteessa oli heidän ammattinsa sitten teollisuudessa, palvelualoilla tai kulttuurissa.

Lue juttu loppuun suoraan suomen politiikan – verkkosivuilta.

Kulosaaren puistotien työmaa kurkottaa päästöttömyyteen

Kulosaaren puistotien työmaa on päästöttömyyden koekenttä, sillä työmaan koneet kulkevat uusiutuvalla sähköllä tai dieselillä ja tuottavat selvästi tavallista vähemmän hiilidioksidi- ja lähipäästöjä. Kulosaaren puistotie uudistetaan pyöräkaduksi, jossa pyörät ja autot liikkuvat samalla ajoradalla.

Sähköisten työkoneiden osuus konekannasta on poikkeuksellisen suuri. Työmaalla tullaan käyttämään neljää täysin uusiutuvalla sähköllä toimivaa työkonetta: kolmea pyöräkuormaajaa ja minikaivinkonetta. Niiden käyttämä sähkö on peräisin uusiutuvista energialähteistä ja on sekoitus aurinko-, tuuli- ja vesivoimaa. Pyöräkuormaajat sisältävät kaksi toisistaan eriytettyä sähkömoottoria ja toimivat yhdellä latauksella viitisen tuntia. Sähköisten työkoneiden saatavuus Euroopan markkinoilla on vielä rajoitettua.

Lue meidän sivun artikkeli loppuun suoraan tätä painamalla.


Muuta mielenkiintoista luettavaa muualta

Hoitoa lemmikille kellonajasta riippumatta

Pohjoisen Suomen alueella on nyt ensimmäistä kertaa tarjolla sairaalatasoista hoitoa lemmikkieläimille kellonajasta riippumatta, vuoden kaikkina päivinä. Uudistuneen Pohjois-Suomen Eläinsairaalan (entinen Eläinsairaala Evidensia Oulu) laajennetut tilat on remontoitu varta vasten moderniin eläinsairaalatoimintaan sopiviksi, ja ne otetaan virallisesti käyttöön maanantaina 29.7. Eläinsairaala palvelee potilaita koko pohjoisen Suomen alueelta

Uudistettu Espoon eläinsairaala palvelee 24h

Lemmikeillä on nyt mahdollisuus ympärivuorokautiseen sairaalahoitoon myös Espoossa. Uudistunut Espoon Eläinsairaala on tänään aloittanut päivystystoiminnan Suomenojalla, osoitteessa Kurjenkellontie 14. Uudistuneen eläinsairaalan yhteydessä toimii myös Euroopan ensimmäinen urheilukoirien hoitoon erikoistunut klinikka.

Mikä avuksi kun koira ei syö tai nirsoilee?

Koirilla on ruokarohmun maine ja monella koiralla elämä näyttää keskittyvän niihin hetkiin, kun se saa jotain syötävää. Usein koiralle maistuukin kaikki kotiruuasta nappuloihin ja tietenkin kaikki mahdolliset koiranherkut. Jokaisen koiran sisällä ei kuitenkaan asu ruokaa hotkiva ahmatti. Suuri joukko koirista ei haaveile makkarasta ja muusta herkullisesta. Koiran nirsoilu on yleinen ongelma, joka usein huolestuttaa koiran omistajaa. Huoli ei ole täysi aiheeton. Huonosti syövä koira saattaa vähitellen alkaa kärsiä aliravitsemuksen tuomista ongelmista. Ravintoaineiden puutokset aiheuttavat monenlaisia terveysongelmia. Mikä avuksi kun kyseessä on nirsoileva koira

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.