Tikkurilan Viidennen myynti käynnistyy – keskustakorttelihanke etenee

Tikkurilan uuden keskustakorttelin rakentuminen kaupunginosan ytimeen etenee jälleen, kun Vantaan Tikkurilan Viidennen myynti käynnistyy tänään. Rakennustyöt alkoivat marraskuussa 2020 ja kohteen arvioitu valmistuminen on huhtikuussa 2022. Kohde on ollut aiemmin ennakkomarkkinoinnissa, ja kohde on herättänyt hyvää kiinnostusta – kaikkiin asuntotyyppeihin on varauksia.

Tikkurilan Viides sijoittuu keskeiselle paikalle Vantaan kaupungintaloa vastapäätä, uuden kirkon kupeeseen. Uuden asuinkorttelin eteläreunaan Unikkotien varteen rakennetaan yhteensä 40 asuntoa, joista on mukavat näköalat joko kauniille sisäpihalle tai rauhalliselle Unikkotielle. Kompaktien yksiöiden lisäksi yhtiöstä löytyy kahteen suuntaan aukeavia kaksioita sekä läpitalon kolmioita. Korttelikokonaisuudelle omaleimaista ilmettä antaa rohkea arkkitehtuuri sekä voimakkaasti muotoiltu viherkatto. Rakennusten muodostamalle sisäpihalle tulee vihreä pihakansi. Yhtiölle varatut autopaikat sijaitsevat pihakannen alapuolisessa pysäköintilaitoksessa, johon on suora kulkuyhteys porrashuoneen kautta.

Nyt myyntiin lähtevä kohde on neljäs taloyhtiö seitsemän kerrostalon kokonaisuudesta, johon tulee yhteensä 450 asuntoa. Asuinkortteli saa ensimmäiset asukkaansa toukokuussa, kun Juli Tikkurilan Verraton -yhtiöön valmistuu NREP:lle 194 vuokra-asuntoa. Parhaillaan on rakenteilla ja myynnissä myös Vantaan Tikkurilan Ensimmäinen, jonka 53 asuntoa valmistuvat syksyllä 2021. Tikkurilan uusi keskustakortteli on SRV:n ja NREP:n yhteishanke.

Keskustakorttelissa kaikki tarpeellinen löytyy kävelymatkan päästä – rautatieasema, Kauppakeskus Dixi, terveyspalvelut, koulut ja päiväkodit sekä jokivarren viihtyisät ulkoilumaastot. Alueella on erinomaiset liikenneyhteydet. Kaikki lähi- ja kaukojunat pysähtyvät Tikkurilan rautatieasemalla. Tikkurilan asema on Suomen kolmanneksi vilkkain rautatieasema, ja sieltä pääsee lentoasemalle alle vartissa. Autolla suuralueelle pääsee Kehä III:a, Tuusulanväylää ja Lahdenväylää pitkin.

”Tikkurila elää voimakkaan uudistumisen aikaa, ja uusi keskustakortteli on yksi tämän uudistumisen symboleja. Näyttävä kokonaisuus muodostuu tulevaisuudessa varmasti yhdeksi Tikkurilan keskeisistä maamerkeistä. Tikkurilan viides on suunniteltu asunnonostajille, jotka arvostavat keskeistä sijaintia, palvelujen läheisyyttä sekä erinomaisia raideyhteyksiä”, SRV:n myyntijohtaja Riikka Lohikoski kertoo.

Lähde: STT Info

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.