Nykyihmiset on opetettu tyytymään kerrostaloasumisessa valmiiseen muottiin

Asuntorakentaminen on vuosikymmeniä ollut hyvin samankaltaista. Ihmisten muuttuvat tarpeet, erilaiset perhemallit ja asumisen hinta luovat nykyrakentamiselle kuitenkin muutospaineita. Uusloft tarjoaa kaupunkiasumiseen uudenlaisen konseptin, jossa asukas itse suunnittelee toiveitaan vastaavan kodin. Tilaus uudenlaiselle asuntokonseptille näkyy uusloftien suuressa kysynnässä.

Kaupunkiasuminen on jo pitkään noudattanut samoja rakenteita toistavaa kaavaa. Asunnot valitaan perheen pääluvun mukaan sopimaan kuhunkin elämäntilanteeseen. Huonemäärän lisäksi asukkaalle jäänyt hyvin vähän mahdollisuuksia vaikuttaa kotinsa muihin ratkaisuihin.

– Sodanjälkeisen tehokkaan kerrostalorakentamisen myötä ihmiset vieraannutettiin siitä, että he pääsisivät itse vaikuttamaan asuntonsa ratkaisuihin. Kolmiot ja neliöt rakennettiin hyvin samalla mallilla, arkkitehti Pia Ilonen Arkkitehtuuri- ja muotoilutoimisto Tallista pohtii.

Nykypäivän asuntomarkkinoilta on puuttunut kaupunkiasumisen malli, joka mukautuisi asujien erilaisiin tarpeisiin ja muuttuviin elämäntilanteisiin.

– Tavanomainen rakentaminen täyttää varmasti vielä monen toiveet. Mutta on kasvamassa ajatus, että halutaan itse tehdä. On monenlaisia perheitä, ja koti halutaan tehdä itselle sopivaksi. Asunnon halutaan myös kestävän aikaa esimerkiksi perhetilanteen muuttuessa, Ilonen korostaa.

Kaupunkirakentamisessa kyse on myös hyvin pitkälle kaupunkisuunnittelusta ja kaavasta. Yhteiskunta määrittää raamit, joiden puitteissa kaupunkirakentamista toteutetaan.

– Asuntotuotanto on vuosien aikana aika vähän uudistunut. Vaikka kaupunkisuunnittelun prosessit ovat hitaita ja monimutkaisia, ne kuitenkin vaikuttavat hyvinkin konkreettisesti asuinympäristöömme.  Monia hyviä tavoitteita hukkuu matkan varrella. Tämä näkyy esimerkiksi kauppakeskuskeskustelussa: suunnitteluihanteissa ja myös ihmisillä on ajatus pienistä lähikaupoista, mutta silti isoja kauppakeskuksia rakennetaan jatkuvasti. Haasteena on, miten kaupunkilaisten toiveet ja toimiva kaupunkirakentaminen saadaan oikeasti toteutumaan, Aalto yliopiston rakennetun ympäristön laitoksen johtava tutkija Aija Staffans pohtii.

Uusloft asuntorakentamisen uudistajana

EKE-Rakennus toteuttaa Helsingin Kruunuvuorenrantaan uusloft-kohdetta, jossa asukas saa viisi metriä korkean raakatilan, johon hän voi itse toteuttaa tarpeitaan vastaavan kodin. Osassa asunnoista on isoista ikkunoista nähtävissä merinäköala.

As Oy Helsingin Harkko on EKE:n rakennuttama jo viides Loft-asuinkerrostalo.

– Uusloft-konsepti on osa strategiaamme. Yksilölliset tarpeet huomioiva rakentaminen on saanut paljon positiivista palautetta ja sille on selkeä tarve. Asuntotuotanto on ollut aika vaihtoehdotonta, ja asuntoja toteutetaan yleensä standardiajattelulla. Tulemme jatkossa kehittämään loft-konseptiamme entistä enemmän kohderyhmälle, joka haluaa asumiselta tavallista enemmän, EKE-Rakennus Oy:n toimitusjohtaja Tea Ekengren-Saurén sanoo.

Asunto antaa yksilölliselle suunnittelulle valtavasti mahdollisuuksia. Asunnon voi pitää yhtenäisenä tilana tai suunnitella väliseinillä tarvittavan määrän huoneita. Parven avulla kodin neliömäärää saa nostettua merkittävästi.

– Näen, että arkkitehtien tehtävänä on luoda kehyksiä elämälle. Tässä konseptissa olen halunnut nähdä, että kerrostalot näyttäytyvät ikään kuin kehyksinä, joihin ihmiset tekevät elämän, kohteen suunnitellut arkkitehti Ilonen kertoo.

Tarve uudenlaisille kaupunkiasumisen ratkaisuille näkyy uusloftin loistavassa vastaanotossa. Monille tuleville asukkaille juuri asunnon erilainen konsepti oli sijainnin ohella ratkaiseva kriteeri kodin valinnassa.

– Omakotitalohaaveet muuttuivat hetkessä, kun löysimme tämän kohteen. Voimme toteuttaa kaikki asumishaaveemme täällä. Meille on tulossa puusepän suunnittelema uniikki keittiö ja paljon avaraa tilaa – rajaamme vain yhden huoneen väliseinillä yhtenäisestä tilasta. Rakastan tulevaa kotiani ja sen mielettömiä lattiasta kattoon ylettyviä ikkunoita, rakennuksen tuleva asukas, bloggari ja yrittäjä Natalia Salmela innostuu.

Eri elämäntilanteet – sama koti?

Yksilöllisen toteutuksen lisäksi uusloft muuntautuu asukkaiden eri elämäntilainteisiin. Väliseinien avulla esimerkiksi perheeseen syntyvälle lapselle on tarvittaessa helppo luoda huone olemassa olevaan asuntoon.

– Olisi hyvä, että asuntoihin saadaan elinkaaren mahdollistamaa joustoa. Se että asunto kestäisi aikaa ja erilaisia vaiheita, on äärimmäisen tärkeä kysymys nyt kun asuntokeskustelu käy kuumana. Ihmiset viihtyvät samoilla alueilla – muuttaminen ei ole sosiaalisesti kestävää,Staffans pohtii.

– Olen itse rakentanut oman uusloft-asuntoni niin, että se huomioi muuttuvat elämänvaiheeni. Uusloft mahdollistaa elinkaariajattelun, mutta ei pakota siihen, itsekin uusloft-asunnossa asuva Ilonen täydentää.

 

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.