Kuluneen viikon aikana myös rakennuksiin ja niiden ylläpitoon liittyvä teollisuus on saanut erittäin huonoja uutisia. Yhä useampi rakennustyömaa on jouduttu sulkemaan uuden koronaviruksen johdosta.

Tämä tulee olemaan erittäin paha isku koko alalle. Yhtenä viimeisimmistä käänteistä taudin leviämisen estämiseksi on koulujen sulkeminen. Myös Helsingin kaupunki tulee tulevien viikkojen aikana rajoittamaan uusien rakennuksien aloittamista. Helsingin pormestari Jan Vapaavuori osasi sanoa haastattelussaan sen, että vain kriittisimmät rakennustyömaat tulevat jatkamaan toimintaansa karanteenien aikana.

Myös useita muita paikkoja on suljettu Jätkäsaaren rakennustyömaiden ja koulujen lisäksi kuten Veikkauksen pelaamot ja toimipisteet. Näiden sulkujen aikana yhä useammat pelaajat ovat siirtyneet pelaamaan pelejä verkkoon. Yksi helpoimmista tavoista löytää sivustoja joilla voit pelata Veikkauksen pelikoneiden ja pelaamoiden ollessa kiinni on internet.

Kaikilla sivustoilla jotka kyseiseltä sivustolta löytyvät ei tarvitse luoda erillistä pelitiliä. Peleihin pääsee käsiksi alle minuutissa käyttämällä pikatalletusta.

Esimerkkejä rakennustyömaista joita rajoitukset tulevat koskemaan Jätkäsaaren alueella

Jätkäsaaressa rakentaminen on alkanut jo vuonna 2010. Tämä työmaa tulee juuri nyt olevien tietojen mukaan valmistumaan 2020-luvun loppuun mennessä. Näiden uusien rajoitusten myötä näyttää siltä, että tämä työmaa tulee hidastumaan ainakin vuodella alkuperäisestä aikataulusta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että viimeiset työmaat saadaan loppuun vasta 2030-luvun alussa.

Tämä ei kuitenkaan ole niin huono asia, sillä Jätkäsaarta rakennetaan vain yksi pala kerrallaan. Käytännössä vaikutukset siis Jätkäsaaren osalta ovat hyvin minimaaliset suurempiin työmaihin verrattuna.

Hietasaaren rakennustyömaa

Hietasaari ja sen yhteydessä oleva Jätkäsaarenkallio on rakennettu lähes loppuun. Juuri nyt viimeistelyjä tehdään puiston länsiosissa. Tämän osa-alueen pitäisi valmistua vuoden 2020 loppuun mennessä hidastuksista huolimatta. Yhteensä alueella pitäisi olla käytettävissä asuintilaa peräti 6 000 ihmiselle. Kyseessä on siis erittäin tehokasta rakentamista.

Saukonpaasin työmaa

Saukonpaasi on kaikkien onneksi jo saatu rakennettua loppuun. Tämä alue valmistui virallisesti vuonna 2019 eikä siellä enää ole käynnissä rakennustyömaita. Tulevat karanteenit ja rajoitukset eivät siis kerkeä vaikuttamaan tämän alueen valmistumiseen. Yhteensä alueella on asuntoja noin 1 500 ihmiselle.

Saukonlaiturin työmaa

Saukonlaituri tulee kantamaan historiallista nimeä ammentaen idean peräti 1920-luvulta peräisin olevasta hiililaiturista. Tälle alueelle on suunniteltu paljon venepaikkoja niin asukkaille kuin muillekin Helsinkiläisille.

Tältä alueelta tulee myös löytymään paljon uusia pieniä kauppoja kerrostalojen alimmista kerroksista. Yhteensä asuntoja pitäisi valmistua vuoden 2021 loppuun mennessä 3 100 kappaletta.

Atlankaarin työmaa

Atlankaaren alueella ollaan juuri nyt rakentamassa peräti 2 700 uutta asuntoa. Myös nämä asunnot tulevat erittäin todennäköisesti viivästymään noin vuodella alkuperäisistä suunnitelmista. Alue on hyvin lähellä Melkinlaituria joka on koko Jätkäsaaren eteläisin alue. Melkinlaituriin on juuri nyt suunnitteilla asuntoja noin 2 000 asukkaalle.

Lähellä tätä aluetta sijaitsee myös yksi suomen suosituimmista kaupoista eli Verkkokauppa.com:in alkuperäinen myymälä. Alueelta pääsee siis varsin vaivattomasti tekemään ostoksia kun se valmistuu yhteen parhaista liikkeistä tekniikan osalta koko maassa.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.